Leikki edustaa minulle kykyä heittäytyä spontaanisti tekemään asioita, jotka juuri sillä hetkellä tuntuvat houkuttelevilta. Ajoimme taannoin mieheni kanssa pienen riidan jälkeisissä vaisuissa tunnelmissa kohti Savoa ja pattitilannetta rytmittivät tasaisen harmaalta taivaalta tippuvat sadepisarat. Sain yhtäkkiä päähäni itseni ja matkakumppanini yllätykseksi kurvata moottoritien rampilta Lahteen. Otimme hotellin, tutustuimme kaupungin yöelämään ja haimme hupia paikallisesta elämänmenosta. Vietimme hillittömän hauskan ja ikimuistoisen illan ja vielä nykyäänkin kyseisen rampin ohittaminen nostaa hymyn huulille.

Spontaani heittäytyminen tilanteisiin vaatii aikuisiällä rohkeutta kuunnella omia tuntemuksiaan ja ennen kaikkea toimia niiden mukaisesti. Yleensä tämä onnistuu helpommin loma-aikoina, kun mieli on rennompi ja aistejaan kykenee havainnoimaan paremmin. Lapsille tämä on luontaista aina, kun elämä ei ole vielä ehtinyt opettaa rajoituksia, ajan käsite on tässä ja nyt, eivätkä työpaikkojen politikoinnit, tuottavuusvaatimukset ja byrokratiat edes sisälly maailmankuvaan.

Olen aina uskonut vahvasti siihen, että parhaat asiat, menestystarinat, syntyvät silloin, kun tekeminen syntyy omasta intohimosta ja siitä aidosti nauttii. Silloin siis, kun kuuntelee omia aistejaan. National Institute of Playn perustajan, tri Stuart Brownin mukaan leikkiin voi liittää seitsemän alla olevaa elementtiä. Mielestäni näiden elementtien kautta voi peilata tekeekö itselleen merkityksellisiä ja innostavia asioita.

  1. Näennäinen tarkoituksettomuus eli tekeminen tekemisen itsensä vuoksi
  2. Vapaaehtoisuus
  3. Sisäinen viehättyminen leikistä
  4. Ajan kulumisen unohtaminen
  5. Vähentynyt tietoisuus itsestä
  6. Improvisoinnin mahdollisuus
  7. Toiminnan jatkumisen toive

Unelmani on kirkastaa mielekkään ja inspiroivan työn kulmakivet ja päästä niiden äärelle kuluvan vuoden aikana. Brownin listaus puhuu sisäsyntyisestä ja puhtaasta innostuksesta, joka säteilee hyvää ympärilleen. Siihen haluan kiinnittyä ja kiitos sapattini, olen päässyt lähemmäs omaa itseäni kuin olen ollut aikoihin. Näen nyt selkeämmin unelmani työelämän suhteen ja uskallan heittäytyä tekemään erilaisia ja uusia juttuja inspiroivien ihmisten kanssa. Huomaan ilokseni tämän myös olevan itseään ruokkiva kierre.

Koen jollain tapaa myös palanneeni asioiden pariin, joista pidin jo lapsena. Havaitsin tämän eilen, kun keskustelin menneisyydestäni erään tuttavani kanssa ja hän poimi sieltä yhtymäkohtia nykyiseen elämääni. Havainto tuntui asian pienuudesta huolimatta aika mullistavalta, sillä tiedostin voimakkaasti, että sama ihminen minussa elää kuin joskus pienenä. Asiat, jotka tuottivat silloin spontaania iloa, ovat kahliutuneet matkan varrella erilaisiin elämän oppitunteihin. On aika helpottava huomata, että kahleet näköjään irtoavat itsestään siinä vaiheessa kun on aikaa tiedostaa niiden olemassaolo ja kypsyyttä päästää lapsi minussa vapaaksi.

Hyvän mielen taitojen ihmiskoe

päivä 1/21 Kuuntelemalla osoitan arvostavani toista
päivä 2/21 Hyväksyn sen, etten tiedä
päivä 3/21 Ylläpidän ihmissuhteita, joista saan voimaa ja energiaa
päivä 4/21 Huomaan ympärilläni olevan kauneuden
päivä 5/21 Nautin omista ja toisten onnistumisista
päivä 6/21 Osaan eläytyä toisten asemaan ja auttaa
päivä 7/21 Päästän irti ajatusmalleista, jotka hankaloittavat elämääni
päivä 8/21 Näen asiat sellaisina kuin ne ovat
päivä 9/21 Luotan sisälläni olevaan tietoon
päivä 10/21 Ammennan voimaa luonnosta
päivä 11/21 Olen sitoutunut saavuttamaan tavoitteeni, vaikka se veisikin aikaa
päivä 12/21 Tarkastelen asioita eri näkökulmista
päivä 13/21 Elämäni on seikkailua
päivä 14/21 Päästän irti siitä, mikä ei enää palvele
päivä 15/21 Valitsen sanani rakentavasti
päivä 16/21 Elämäni on täynnä mahdollisuuksia
päivä 17/21 Teen hauskoja asioita niiden itsensä vuoksi