Istahdat uupuneena lääkärin vastaanotolle. Hän kääntää tuolinsa sinua kohti, katsoo syvälle silmiin ja kysyy kiinnostuneena mikä sinut on tänne tuonut. Odottaa herpaantumattomana niin kauan kuin asiaasi selität ja alkaa vasta sen jälkeen tehdä jatkokysymyksiä. Sinua kuunnellaan. Miltä se tuntuu. 

Hyvän mielen taitojen ihmiskoe alkaa tänään ja Kuuntelemalla osoitan arvostavani toista -kortti avaa pelin. Intuitiivisesti ensimmäisenä mieleeni nousee muisto eräästä keskustelusta, jossa kuvasin vastapuolella olevan iso suu ja pienet korvat, kun hän ei koskaan kuunnellut, että jos edes joskus vaihtaisi elimensä toisinpäin. Päähän virtaa lukuisia kohtauksia, joissa läsnäolijat paasaavat yhteen ääneen tai puuhaavat omiaan eikä kukaan ole varsinaisesti läsnä. Meillä on usein niin kova kiire olla kiireinen, todistella olevamme oikeassa, tietävämme asiasta jotain tai lyödä se uunituore näkökulma tiskiin, että unohdamme ottaa toisen viestit sellaisenaan vastaan. Kuunnella mitä on hänellä on sanottavana.

Kun päällimmäinen kuona puhdistuu mielestä, alkaa sinne nousta ajatuksia siitä miltä tuntuu, kun tulee kuulluksi. Joku ymmärtää tai ainakin yrittää ymmärtää mitä haluat sanoa ja uskoo sinua. Olo kevenee, mieliala paranee, on helpompi hengittää ja luottamuksen ilmasilta rakentuu kuin itsestään. Pieniä ihmeitä alkaa tapahtua. Aito kuuntelu on läsnäoloa parhaimmillaan. Se edellyttää keskittymistä, jotta pystyt pitämään mielesi puhtaana ja avoimena toisen sanomisille. Isot korvat ja pienen suun.

Muistan tapauksen eräästä työpaikastani, jossa olin kehräämässä orastavaa eripuraa sanomattomista ja tekemättömistä asioista. Pohjautuen pitkälti molemminpuolisiin olettamuksiin. Minulla oli tiedossa palaveri kyseisen henkilön kanssa ja rakensin edellisen yön leukaperät kireänä ranskalaisia viivoja päässäni siitä, mitä kaikkea täytyy muistaa hänelle sanoa ja millä perusteluilla niitata sanomiseni. Tapaaminen alkoi ja jostain kumman syystä sain neukkarin oviaukossa idean. Entäs jos vain nostan kissan neutraalisti pöydälle ja annan vastapuolen ensin kertoa miten hän asian näkee. Se osoittautui neronleimaukseksi. Kuuntelemalla annoin toiselle tilaa ja meille syntyi kuin itsestään mahdollisuus lähteä rakentamaan yhteistä totuutta ääneen sanotuista näkemyksistä. Palaveri päättyi hyvissä tunnelmissa ja mahdolliset torailut oli unohdettu.

Kuuntelua voi harjoitella kaikissa kohtaamisissa. Ihan kaikissa. Olen itsekin hokenut välillä mantraa siitä, että työpaikoilla pitää valita ketä kuuntelee, kehen luottaa. Kotijoukot sulautuvat ajan saatossa tahtomattaan osaksi irtaimistoa, joten helposti koittaa saada heidät toimimaan juuri kuten on itse ajatellut. Ehkä näin, mutta entäs jos kokeilisikin toista näkökulmaa ja arvostaisi ihmisiä sellaisena kuin he ovat. Kuuntelun jalo taito on hieno tapa aloittaa ja mikä parasta, siihen voi itse vaikuttaa.