Poikkeusoloissa turha kiire vaihtui haahuiluun, kaipaukseen ja keskittymiskykyyn

Halusin ymmärtää, miten poikkeusolot ovat muuttaneet arkeamme. Mitä olemme tähän mennessä oppineet ja millaisia asioita otamme mukaamme uuteen normaaliin. Tein kyselykierroksen ja saamieni vastausten avoimuus kertoi, että pakkopysähdys on laittanut meidät kohtaamaan itsemme silmästä silmään.

Helena Sinervon hienossa elämäkertaromaanissa Runoilijan talossa (Tammi, 2004) kirjailija Eeva-Liisa Manner ajattelee riisuttua elämäänsä.

“Kun radio ja sanomalehdet puuttuvat, kun puhutut sanat voi laskea sormilla ja ihmiskontaktit ovat kirjeiden varassa, minä lepää ja ”itse” tulee näkyviin vaivihkaa ja mystisesti kuin valokuva kehitysaltaasta.”

Minua alkoi kiinnostaa, millainen “itse” meistä on kuoriutunut poikkeusoloissa näkyville? Kysyin asiaa ja vastaukset paljastivat, että riippumatta ihmisten taustoista tai elämäntilanteesta on yksi asia, joka meitä yhdistää: olemme löytäneet kyvyn keskittyä olennaiseen.

Kyselyyni vastasivat viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Nora Elers, valmentaja ja hallitusammattilainen Petteri Kilpinen, toimitusjohtaja Anu Kivelä, näyttelijä, ohjaaja ja käsikirjoittaja Niina Lahtinen, Aalto-yliopiston kyberturvallisuuden professori Jarno Limnéll, kirjailija Laura Paloheimo, lääkäri Laura Patrikainen, viestintäpäällikkö Katariina Salmisalo sekä kirjailija Tuomas Vimma.

Nora Elers: “Löysin sisäisen introverttini”

1. Mikä on ollut suurin muutos tähän mennessä?

”En käy toimistolla töissä. Kaikki kokoukset siirtyivät kertarysäyksellä virtuaalisiksi ja työ etätyöksi. Olen muuten tykännyt! Työteho on parantunut, koska keskittyminen on helpompaa. Pidän oman tiimini kanssa tiimipalaverin päivittäin ja siinä tulee samalla heitettyä huultakin, välillä jopa reippaanlaisesti. Hyvästä hengestä on nyt pidettävä kiinni.”

2. Mitä olet oppinut itsestäsi?

”Olen tainnut löytää sisäisen introverttini… Tykkään todella tehdä töitä kotona! En kaipaa hälinää ympärille, ja koska kokouksia on useita päivässä, saan kyllä sosiaaliset tarpeeni tyydytetyksi.”

3. Mistä asiasta aiot pitää kiinni, kun elämä taas normalisoituu?

”Etäpäivä vähintään kerran viikossa ja Teams-kokoukset tehokkaampaan käyttöön. En enää muutenkaan puhu juuri puhelimessa, mutta nyt se vähenee entisestään – paljon kivempaa puhua naamakkain. Eikä meikkiä tarvitse laittaa!! SE on parasta 🙂 Etäpäivät ilman meikkiä, vaikka kokouksia olisikin, sen lupaan!”

Petteri Kilpinen: “Luovuus edellyttäisi aitoja kohtaamisia”

1. Mikä on ollut suurin muutos tähän mennessä?

”Vaikka työt saadaan tehtyä ja palaverit pidettyä, on kyky poikkeuksellisiin ja luoviin ratkaisuihin on laskenut. Ilman kohtaamisia ihmisten kanssa, ja yllättäviä eri osaajien ja asioiden törmäämisiä, ajaudumme helposti toistamaan jo opittuja asioita. Vaikka juuri tällaisina aikoina tarvittaisiin luovuutta kaikkein eniten.

Arkiliikunta on todella vähäistä, ja vaikka kävisi päivittäin urheilemassa niin liikettä ei tule edes terveyden ylläpitämisen kannalta tarpeeksi. Myös aivojen vireystila on koetuksella vähäisen liikkeen vuoksi.”

2. Mitä olet oppinut itsestäsi?

”Huomaan, että vahvuuteni ja motivaationi edellyttää kohtaamisia ihmisten kanssa. Sosiaalinen energia on tärkeä osa vireyttäni. Istuminen ja vähäinen liike ovat myrkkyä, ja niiden välttämiseksi pitää nähdä enemmän vaivaa myös karanteenin jälkeen.”

3. Mistä asiasta aiot pitää kiinni, kun elämä taas normalisoituu?

”Olen oppinut paremmin erottamaan ne palaverit, joissa ei tarvitse luovuutta, niistä joissa sitä tarvitaan. Peruspalaverit voi jatkossakin toimittaa etänä, mutta luovuus edellyttää aitoja kohtaamisia.

Jatkossa en usko ajautuvani enää samalla täsmällisyydellä Länsiväylän aamuruuhkiin kuin ennen, sillä kyky päättää mitkä asiat vaativat läsnäolon, ja mitkä voi hoitaa etänä, on kasvanut.”

Anu Kivelä: “Ihmisiä ei saa halata, mutta puita saa”

1. Mikä on ollut suurin muutos tähän mennessä?

“Tottua ajatukseen, ettei maailma ole tämän pandemian jälkeen enää entisensä. Ulkopuolinen uhka, virus, johon ei ole lääkettä tai rokotetta, on pelottava ja herättää ison kysymyksen, mikä on tämän kaiken tarkoitus ihmiskunnalle.

Omien ikääntyneiden vanhempien komentaminen eristykseen, kiristys ja uhkailu, ei tunnu luontevalta. Huoli läheisistä on uudenlainen ja aiheuttaa epävarmuutta, koska mielessä on niin paljon kysymyksiä, joihin kenelläkään ei ole vastauksia.

Työyhteisön johtaminen on nykyisin kriisijohtamista. Talouden epävarmuus tuo pöydälle uusia asioita, joihin pitää pystyä suhtautumaan ”vain asioina”. Osa ihmisistä tarvitsisi muutakin kuin etäjohtamisen mahdollistamaa sparrausta silloin, kun virus on kokonaan täyttänyt työntekijän ajatukset. Samaan aikaan joku toinen saa itsestään valtavasti irti huomatessaan oman työnsä merkityksellisyyden.

Suurin konkreettinen muutos on ollut se, että olemme käytännössä 24/7 perheenä yhdessä saman katon alla. Kaksi teiniä ja kaksi aikuista päivät ”omissa kuplissaan” Teams, Hangouts, Meet ja Zoom-yhteyksien ääressä. Olen toki välillä toimistolla ja tuntuu oudolta, ettei voi kohdata toista työyhteisössä, kuten ennen.“

2. Mitä olet oppinut itsestäsi?

“Olen luonteeltani sosiaalinen ja halaan herkästi. Koska nyt pitää tietoisesti vältellä toisten kohtaamista, hakeudun metsään ja nautin siitä. Hiljaisuus on sosiaalisuuden vastakohta. Se tuntuu oikealta tavalta käsitellä omia ajatuksia ja pintaan nousevia tunteita.

Olemme asuneet 20 vuotta Sipoossa ja luonto ympärillä on huikea. Olen kuitenkin vasta poikkeustilanteen myötä ymmärtänyt, että olen etuoikeutettu, kun voin saapastella muutamalla askeleella omalta pihalta ”omaan metsään”.

Ihmisiä ei saa halata, mutta puita saa. Metsä ei ole aiemmin vastannut huutooni näin palkitsevasti. Meditaation ja hiljaisuuden avulla pidän mieleni rauhallisena. Kun päässä kuohuu, istun tutun turvallisen kuusen alla rauhoittumassa. Myös liikunta tasoittaa mieltä ja auttaa purkamaan tunteita. Olen yllättynyt omasta rauhallisuudestani.”

3. Mistä asiasta aiot pitää kiinni, kun elämä taas normalisoituu?

“Vaikka ulkomaailman harrastukset ja riennot ovat nyt määrittämättömän pitkällä tauolla, olen nauttinut valtavasti omien lasteni jutuista ja olen tehnyt perheen nuorison kanssa asioita, jotka olisivat todennäköisesti jääneet tekemättä ilman kotiin sulkeutumista.

Sitten, kun rajoituksia jossain vaiheessa puretaan, jatkan ehdottomasti metsäilyä ja pelaan nuorison kanssa. Parisuhteen kannalta tärkeitä iltakävelyitä ja yhdessä kokkausta jatkan myös mielelläni. Moni tärkeä keskustelu voi jäädä käymättä, jos sille ei löydy tilaa arjesta.

Konkreettinen asia, jonka toivon hartaasti jäävän pysyväksi käytänteeksi on se, ettei jokaisen mieliteon perässä mennä kauppaan, vaan ruokaostokset tehdään harkitusti kerran viikossa.

Suurin asia kaikista on kuitenkin kiitollisuus niistä asioista, jotka ovat tänään hyvin. Tänään, huomenna ja tulevaisuudessa.”

Niina Lahtinen: “Elän eläkeläisen elämää, kauppareissu riittää päivän urakaksi”

1. Mikä on ollut suurin muutos tähän mennessä?

“Aika ja sen sisältö ovat kadonneet. Työt ovat peruuntuneet. Lomat ovat peruuntuneet. Kaikki suunnitelmat ovat peruuntuneet.

Elämä on muuttunut niin, että lojumme himassa perheenjäsenten kanssa. On ensimmäistä kertaa aikaa leipoa pullaa ja jumpata, mutta samalla myös motivaatio kaikkeen on laskenut.

Elän eläkeläisen elämää: kauppareissu riittää päivän urakaksi. Päivillä ei ole mitään merkitystä. Illalla totean, että näin se hupeni tämäkin päivä.

Olen vuosia miettinyt tällaista irtiottoa ja downshiftaamista, mutta nyt kun se tuli ulkopuolisen voiman pakottamana, olen peloissani ja vähän masentunut.
Pelkään, että en saa mitään aikaiseksi ja elämä valuu hukkaan.”

2. Mitä olet oppinut itsestäsi?

“Ajattelin aina, että jos minulla olisi aikaa, kirjoittaisin kirjan. Nyt joudun surukseni korjaamaan virkkeen: jos haluaisin, kirjoittaisin kirjan. Jos minulla olisi aikaa, makaisin sohvalla ja hakkaisin pleikkaa.”

3. Mistä asiasta aiot pitää kiinni, kun elämä taas normalisoituu?

“Vaikea sanoa. Haluaisin, että jatkossakin minulla olisi aikaa rentoutua perheeni kanssa. Suhdelukua vapaa-ajan ja työajan suhteen pitäisi korjata. Että jos se normaalisti on 80% työtä ja nyt se on 95 % vapaa-aikaa, niin ehkä jotain siltä väliltä.”

Jarno Limnéll: “Irroittaudun tietoisesti uutisvirran ja sosiaalisen median ulkopuolelle”

1. Mikä on ollut suurin muutos tähän mennessä?

”Siirtyminen lähes kokonaan etätöihin kotiin, jossa päivittäin myös vaimo ja lapset paikalla. Tämä on edellyttänyt sopeutumista uuteen tilanteeseen, ja myös huumoria.”

2. Mitä olet oppinut itsestäsi?

”On ollut enemmän aikaa ajatella, kun matkustaminen ja tapaamiset ovat tässä tilanteessa jääneet pois ja on enemmän aikaa ”olla aloillaan.” Olen myös tietoisesti pyrkinyt ajoittamaan irtaantumaan uutisvirran ja sosiaalisen median ulkopuolelle, ja se on antanut enemmän aikaa olla omien ajatuksien kanssa.”

3. Mistä asiasta aiot pitää kiinni, kun elämä taas normalisoituu?

“Luonnossa liikkumisesta olen aina pitänyt, mutta nyt koronatilanteen aikana huomaan hakeutuneeni yhä useammin metsään ja luontopoluille niin yksiksesi kuin perheen kanssa. Aion pitää kiinni luonnossa liikkumisesta myös jatkossa.”

Laura Paloheimo: “Nyt tiedän, mitä lapseni teki koulussa tänään”

1. Mikä on ollut suurin muutos tähän mennessä?

“Toimeentulo ja työt katosivat kalenterista sillä hetkellä, kun kokoontumiskielto julkistettiin. Yhdellä ilmoituksella täysi tyhjyys. Rahattomuus. Epävarmuus. Toivottomuus. Oli shokki tajuta että kaikki työ valui hukkaan ja että näin voi tapahtua. Alkushokin jälkeen on ollut vaikeaa asemoida ajatuksiaan ns. koronaa edeltäneeseen suunnittelevaan tilaan, siihen missä kaikki on mahdollista. Nyt kaikkia lähitulevaisuuteen liittyviä ajatuksia maustaa lisälause; ”…jos korona on ohi, ja saamme elää niin kuin ennen…” Varovaisuus on nyt asettunut entisen polun raivaajan rinnalle.

Tällä hetkellä suunnittelen tulevaisuuttani niin elämässä kuin työelämässäkin, omien arvojeni ja itsetuntemukseni kautta. Mietin mitä ihan oikeasti tahdon seuraavat kymmenen vuotta tehdä työkseni ja miksi se on tärkeää? Ja se tärkein, millä tahdilla aion töitä tehdä ja onko työskentely taloudellisesti kannattavaa? Mitä minulle tästä kaikesta jää kun irtaudun työelämästä noin kuudentoista vuoden kuluttua?”

2. Mitä olet oppinut itsestäsi?

“Olen oppinut olleeni hyvin vaativa itseäni kohtaan. En ole suonut itselleni lepoa. Yhden projektin päätyttyä olen rynnännyt seuraavaan. Freelancerin on välillä vaikea rajata itselleen palautumisaikaa, sillä työt tulevat yhtenä ryppäänä ja silloin on tehtävä kun tehtävää on, pitkällä aikavälillä palaa loppuun. Jatkossa toimin toisin.

Arki koronan aikaan työskentelymielessä on kuitenkin sitä samaa kuin aina ennenkin. Kirjoitan kirjaa ja pidän etänä muutamia kursseja, kokkaan perheen aterian, vaihdan kuulumiset koululaisen kanssa. Erona entiseen arkeen on se, että työpäivän jälkeen minulla on luppoaikaa, ei harrastuslähtöjä, ei iltatöitä, ei opiskeluja, vaan haahuilua! Kävelen pitkiä lenkkejä, pysähtelen tuijotan maisemaa ja istun kivelle, hengitän.

Olen oppinut arvostamaan kaikkea sitä hyvää mitä elämässäni on ollut, ja kaikkia niitä ihmisiä joiden kanssa olen saanut elämän eri aikakausia jakaa. Kuluneiden viikkojen aikana olen oppinut arvostamaan valintojani, terveitä elämäntapoja sekä henkisiä harjoituksiani. En ole koskaan tavoitellut elämässäni maallista mammonaa, vaan mielenrauhaa. Kun maailma etsii muotoaan ympärilläni, löydän rauhan tilan itsestäni.”

3. Mistä asiasta aiot pitää kiinni, kun elämä taas normalisoituu?

“Jatkossa aion huolehtia siitä että minulla on viikossa kaksi vapaapäivää. Aion vaalia “ehtiihän sitä huomennakin” -mallia. Järjestän enemmän aikaa ystäville ja muistan läheisiä.

Mietin myös tarkemmin ajankäyttöäni, asetan valintoja puntariin kysymällä itseltäni, onko projekti kannattava, antaako minulle jotain uutta vai onko sittenkin paras vaihtoehto viettää enemmän aikaa perheen kanssa? Huolehdin siitä, että netin selailuun ei kulu päivätasolla tunteja.

Aion myös pitää kiinni siitä että kokkailen uusia ruokia, eikä aina niitä samoja. On ollut palkitsevaa saada perheeltä innostunutta palautetta uusista ruokalajeista. Keittokirjoista löytyi vaikka mitä kivaa kokeiltavaa!

Samoin aion pitää yllä käsityöharrastuksiani, palasin koronan aikana takaisin nukkien valmistamiseen, puuha josta luulin jo luopuneeni aikoja sitten. Toisin kävi!

Tauko töiden pyörittelystä on tuonut minulle ja koko perheelle pitkän loman, kotiretriitin. Se on tarkoittanut lepoa, unta, arkea ilman suorittamista. Yhdessäoloa, jakamista ja uudelleen tutustumista. Lapsen koulutyökin tuli lähelle. Nyt tiedän mitä teit koulussa tänään. On ollut hyvä nähdä päivittäistasolla millaisista haasteista tehtävissä on kyse, ja millä tavoin voin itse auttaa lastani opiskelemaan. Tästä läheisyydestä ja tiedosta tahdon pitää kiinni jatkossakin. Liian moni reagointia vaativa asia katoaa arjessa ns. nettisuppiloon, tietoa ja tehtäviä satelee joka luukusta, eikä mihinkään ehdi perehtyä kunnolla.”

Laura Patrikainen: “Elämästä lähti paljon ylimääräistä kaahaamista”

1. Mikä on ollut suurin muutos tähän mennessä?

“Suurin muutos on ollut elämän siirtyminen kodin seinien ulkopuolelta kodin seinien sisäpuolelle. En olisi lääkärinä kuvitellut, että tekisin joskus etätöitä.

Epidemiatilanteen vuoksi ketterä työyhteisömme siirtyi vajaassa viikossa etätöihin ja olemme pitäneet vastaanottoja niin puhelimitse kuin videoyhteyden välityksellä. Työmatkojen pois jääntiä on tuonut yllättäen tunnin lisää aikaa päivään. Minuutilleen rytmitetystä työpäivästä siirtyminen vapaampaan aikatauluun on tuonut myös paljon lisäenergiaa elämään.”

2. Mitä olet oppinut itsestäsi?

Olen yllättynyt, miten sopeutuvainen olen ollut uuteen tilanteeseen. Itselleni epidemia on ollut outside the box -ihmiskoe, jossa elämässä on heitetty sivuun paljon ylimääräistä kaahaamista harrastusten ja kuluttamisen oravanpyörässä.

Luulisi, että näin valtava mullistus jokapäiväisessä elämässä ajaisi pois mukavuusalueelta, mutta välillä minusta tuntuu, että olenkin ajautunut aika mukavalle alueelle. Voin sanoa näin, koska olen toistaiseksi pysynyt terveenä kuten lähiomaiseni ja taloudelliset vaikutukset toimeentuloon ovat olleet kantokykyni rajoissa.”

3. Mistä asiasta aiot pitää kiinni, kun elämä taas normalisoituu?

“Elämä on lähellä. Aina ei tarvitse lähteä merta edemmäksi juoksemaan ja pyöräilemään – ilman moottorivoimia kodin lähellä pääsee moniin upeisiin paikkoihin.”

Katariina Salmisalo: “En ole koti-ihminen”

1. Mikä on ollut suurin muutos tähän mennessä?

“Totaalinen kotoilu ja sosiaalisten suhteiden rajoittaminen + vapauden menettäminen. Ei voi itse päättää minne menee ja mitä tekee.”

2. Mitä olet oppinut itsestäsi?

“Olen oppinut sen, että ensiksi muutos ärsyttää, mutta loppuen lopuksi totun helposti uuteen.

Olen myös oppinut entistä vahvemmin sen, että en ole koti-ihminen. Työ ja fyysinen työpaikka luo struktuuria elämään: on paikka, jonne aamulla lähteä. Lähteminen (kengät jalkaan ja ulos) konkretisoi paremmin oman tarpeellisuuteni ja merkitykseni yhteiskunnalle. Etätyöt ovat ok, mutta ei joka päivä ja koko ajan.”

3. Mistä asiasta aiot pitää kiinni, kun elämä taas normalisoituu?

“Kotiin hankitusta sähköpöydästä.”

Tuomas Vimma: “Pohdin päivittäin joko avioeroa tai välitöntä lasten tekemistä”

1. Mikä on ollut suurin muutos tähän mennessä?

”Suurin muutos on ollut se, että olen joutunut jakamaan työhuoneeni (kotimme) vaimoni kanssa. Vaikka rakastan häntä suuresti, arvostan omaa rauhaani, eli lasken päiviä siihen, että saan taas oman tilani takaisin vain minulle. Joudun päivittäin pohtimaan monta kertaa avioeron ja välittömän lapsien tekemisen välillä, ja työtuotteliaisuuteni on laskenut noin 90%.”

2. Mitä olet oppinut itsestäsi?

“Olen erittäin epämukava työhuoneen jakaja, koska olen kaiken aikaa joko riitelemässä, mykkäkoulussa tai nylkyttämässä jalkaa.”

3. Mistä asiasta aiot pitää kiinni, kun elämä taas normalisoituu?

Olen oppinut pitämään työhuoneeni erittäin siistinä. Yritän pitää tästä kiinni.

Lue lisää

Hiljaiset kilometrit – kuinka rakastuin yksinäisyyteen