Poikkeusila on muuttanut monia asioita myös minun elämässäni ja yksi niistä on suhteeni ravintoon. Arvostan ruokahetkiä nykyisin enemmän kuin ennen, syön runsaasti ja säästän kauppalaskussa satasia.

Normaaliarjessa kävin työpaikkani läheisessä ravintolassa lounaalla ja illat elin smoothieilla, leivällä tai jollain muulla satunnaisella ravinnolla. Viikonloppuisin kova sana oli noutoruoka.

Kaupassakäynti on ollut minulle vaivatonta, koska asun keskustassa ja lähin 24/7 auki oleva kauppa on löytynyt korttelin säteeltä. Myönnän tosin häpeäkseni, että tämä on näkynyt suoraan myös ruokahävikkini määrässä.

Muutos oli iso ja se tapahtui heti

Tulin poikkeustilan takia synnyinkotiini maaseudulle, koska voin tehdä töitäni mistä vain ja minulle oli henkisesti tärkeää eristäytyä luonnon keskelle.

Syön nykyisin reilun aamiaisen lisäksi kaksi lämmintä ateriaa päivässä sekä iltapalan. Vedän ruokaa siis tuplaten enemmän kuin normaaliarjessa. Siitä huolimatta yllätyin, kun katsoin huhtikuun ruokalaskuani: 250€. Yleensä olen käyttänyt ravintoon lähemmäs 700€ kuussa.

Syy on hyvin yksinkertainen: käyn kävellen kaupassa vain kerran viikossa ja teen kaiken ruokani itse.

Minulla ei ole autoa käytettävissäni ja lähin ruokakauppa sijaitsee noin 7-8 kilometrin päässä. Mainittakoon, että paluumatka on ylämäkipainotteinen.

Jo ensimmäinen kauppareissuni opetti, mitä tarkoittaa huolellinen ennakkosuunnittelu. Kantaessani ruokia takaisin kotiin, kyseenalaistin jokaisella askeleellani jokaisen hankintani. Etenkin ne heräteostokset.

Elin kuin huoleton heinäsirkka

Olen havainnut, että olen ollut luonteeltani vähän tämmöinen satujen heinäsirkka. Viheltelen menemään, enkä ole jaksanut liiemmin suunnata energioita ruokahankintoihin. Olen ostanut mitä mieleeni on juolahtanut ja käyttänyt huoletta Wolttia tai muita ravintolaruokien kotiinkuljetuspalveluita.

En myöskään ole kummoinen kokki — tai no, sanottakoon suoraan, että olen surkea keittiössä. Käytän mieluummin aikani vieraiden viihdyttämiseen kuin hifistelyyn raaka-aineiden parissa. Nautin toki hyvästä ruoasta ja ystävien kanssa vietetyistä pitkistä illallisista, mutta jos saan valita niin joku muu on tehnyt ruoat.

Olen jopa miettinyt, että jos olisi keksitty ruokapilleri, joka kattaisi kaikki mahdolliset kehon tarvitsemat ravintoaineet, ja pitäisi hampaat kunnossa, niin yksineläjänä voisin aivan hyvin täyttää mahani sellaisella. Hotkinhan muutenkin ruokani lähes huomaamattani, sillä teen aina jotain muuta: selailen kännykkää, luen kirjaa tai tuijotan Netflixiä.

Paras opettaja oli oma kokemus

Heinäsirkka-asenteeni koki muodonmuutoksen sinä päivänä, kun saavuin tänne maaseudulle, jossa Wolt ei toimi ja lähin kauppa on kilometrien päässä. Kauppareissujen pituus ei tietenkään tullut minulle yllätyksenä, sillä olenhan syntynyt täällä ja tiesin tasan tarkkaan, millaiset etäisyydet määrittelisivät nyt elämääni.

Tieto ja käsitys muuttuivat kuitenkin todeksi vasta, kun pääsin ne itse kokemaan.

Vastatuulen, joka lennättää räntää silmämuniin, niin että sattuu. Alaselkää jumittavan ja olkapäätä hiertävän ostosrepun. Matkan, jonka olen lukemattomia kertoja ajanut autolla tai juossut, mutta joka nyt jalkapatikassa näyttäytyikin täysin uutena.

Aika on pisin etäisyys kahden paikan välillä.

Tennessee Williams

Käyn säännöllisesti Lapissa vaeltamassa, joten omien kamojen kantaminen ei ole ollut minulle mikään iso asia. Juoksen maratoneja, joten kestävyyttä minulta pitäisi myös löytyä. Uusi asia sen sijaan oli suhteeni ravintoon ja siihen, mitä oikeasti tarvitsen.

Olen oppinut hyödyntämään kuiva-ainekaapista tai jääkaapista löytyvät tarvikkeet. Olen oppinut pakastamaan annoksia ja räknäämään tarkalleen, mitä syön milloinkin. Olen oppinut tekemään hyvin tarkan ostoslistan perustuen kahteen edellä mainittuun tekijään.

Huomasin jopa tuntevani hienoista ylpeyttä silloin, kun tulevan viikon ruoat maksoivat 35,50€ ja reppu heilahti selkääni kevyempänä kuin kertaakaan aiemmin.

Minulle on ollut silmiäavaavaa ymmärtää, mitkä ovat oikeasti asioita, joita tarvitsen. Joita kehoni tarvitsee.

Syön enemmän ja voin paremmin

Ruokani on siirtynyt kasvispainotteiseksi, sillä tuotteiden painolla on sattuneesta syystä merkitystä. Puolen kilon jauhelimötky painaa enemmän kuin kesäkurpitsa. Sen ymmärtää, kun niitä kantaa selässään. Oluttölkkien raahaaminen kävellen ei ole käynyt mielessäkään.

Huomaan omasta jaksamisestani, mikä merkitys säännöllisellä, riittävällä ja ravintorikkaalla ruoalla on elämänlaatuuni.

Olen myös huomannut, että suhtaudun ruokaan eri tavalla kuin ennen. Se ei ole enää itsestäänselvä päivittäinen sivujuonne vaan yhtä tärkeä peruspilari elämässäni kuin riittävä määrä unta.

Arvostat asioita, joiden eteen joudut näkemään vaivaa.

Havahduin tähän syödessäni eilen lounasta. Keskityin ruoan pureskeluun, sen makuun ja muotoihin sen sijaan, että olisin uppoutunut niska kyyryssä selailemaan nettiä kuten yleensä. En edes tiennyt, mihin olin jättänyt puhelimeni.

Ymmärsin, että olen huomaamattani pyhittänyt ruoka-aikani siihen mihin ne kuuluukin pyhittää: ravinnolle. Tämä on tuottanut sen, että syön juuri sen verran kuin kulloinkin tarvitsen.

Toivon todella, että tämä poikkeustila on muuttanut minua pysyvästi.

Ainakin voin jo nyt sanoa, että olen muodostanut uudenlaisen suhteen ravintoon. Olemme kuin kisälli ja oppipoika samassa paketissa: minä 46-vuotiaana opin käytännön kautta asioita, joita äitini neuvoi minulle jo 80-luvun alussa, kun kitkimme yhdessä tuota takapihalla näkyvää kasvimaata.

Lue lisää

Poikkeusoloissa turha kiire vaihtui haahuiluun, kaipaukseen ja keskittymiskykyyn

Hiljaiset kilometrit — kuinka rakastuin yksinäisyyteen

On yksi asia, johon voi aina luottaa