Kenialaisten menestyksen salaisuus

Kenialaiset ovat kestävyysjuoksun yksisarvisia. Mystisiä, epätodellisia ja saavuttamattomia. Maailmanennätykset rikkoutuvat toistuvasti ja kansa kohisee. Katsotpa miten jännittävää arvokisaa hyvänsä, niin se yleensä päättyy kenialaisten vilkutukseen podiumilla. Ei siis ihme, että väki ramppaa Afrikassa selvittämässä menestyksen salaisuutta.

Toimittaja Adharanand Finn on yksi uteliaista. Hän muutti perheineen 2011 puoleksi vuodeksi Keniaan löytääkseen sen suuren salaisuuden. Finn asui ja harjoitteli Itenissä yhdessä maailman huippujen kanssa ja tästä ajasta syntyi teos Running With The Kenyans. 

Iten on pieni kylä, joka tunnetaan maan kestävyysjuoksun keskipisteenä. Siellä ei tarvitse etsiä neulaa heinäsuovasta törmätäkseen huippujuoksijaan. Finn halusi haastatella Wilson Kipsangia kirjaansa varten, mutta soittikin vahingossa väärään numeroon.

”Hello, Kipsang?”
”Yes.”
”It’s Finn here, the mzungu writer.”
”Eh?”
”We’ve met a few times. I was talking to you at the track yesterday.”
”Eh?”
”Is that Wilson Kipsang?”
”No, William.”
”Oh, I thought your name was Wilson. The 2:04 marathoner, right?”
”No. 2:05.”

Kirjan lähtöolettamuksena toimii ajatus siitä, että kaiken avain piilee paljasjalkajuoksussa. Finn luulee, että kenialaiset juoksevat alvariinsa ilman kenkiä. Olettamus on virheellinen. Entisenä siirtomaana kenialaisten kansallinen itsetunto on aika heikoilla, ja koska länsimaiset juoksevat kengillä, myös Keniassa solmitaan tossut jalkaan. Paitsi lapsena.

Kenialaiset lapset liikkuvat avojaloin juosten joka paikkaan.  Luonnonmukainen juoksutekniikka rakentuukin pienestä pitäen. Lapset ovat myös nopeita sillä etenkin koululaisilla on yleensä vauhti päällä, jotta he ehtivät ajoissa oppitunneille ja välttävät rangaistukset. Verrattuna länsimaisiin ikätovereihinsa, arkiliikunta on osa elämää ja peruskunto syntyy kuin itsestään.

Vahvana ehdokkaana menestyksen taustalle nousee myös ravinto. Vähemmän rasvaa, sokeria ja prosessoituja mättöjä kuin lajitovereillaan lännessä tekee sen, että keho pysyy timmissä kunnossa. Finn laihtui kilotolkulla, vaikka treenasi lähes päivittäin. Pitkien lenkkien jälkeen oli usein tarjolla vain kuppi teetä sekä paikallista herkkua ugalia. Maissijauhoista ja vedestä valmistettua meikäläisittäin pottumuussin oloista sapuskaa, jota kenialaiset juoksijat vaativat syödäkseen mantereesta riippumatta.

Running With The Kenyans on kiehtova lukukokemus. Salaisuuden selvittäminen etenee kuin sipulin kuorinta, jossa koko ajan paljastuu uusia kerroksia. Syitä ja seurauksia menestykselle. Kirjan innoittamana kysäisin myös yli kymmenen vuotta Keniassa asuneen Runner’s High:n juoksuvalmentaja Simo Wannaksen näkemystä menestyksen syistä.

”Kenialaiset juoksijat tulevat suurin osa vaativista olosuhteista, joissa nähdään juokseminen tienä menestykseen. Kun juoksijoiden määrä on niin suuri, niin pakostikin siitä joukosta löytyy niitä joilla on lahjakkuutta maailman huipulle. Varmasti saman kokoisesta länsimaalaisten joukostakin löytyy lahjakkuuksia, mutta todennäköisesti pienemmällä prosentilla. En tiedä kenialaisten juoksijoiden määrää jotka panostavat juoksuun täysillä, mutta puhutaan kumminkin kymmenistä tuhansista. Tähän määrään kun lisätään hyvä ryhmäharjoittelu, korkea ilmanala, sopivat olosuhteet kestävyysjuoksuun , juoksijalle sopiva ravinto, geenit ja kova motivaatio, niin pakostikin tulosta syntyy.”

Pakko on paras motiivi, kuten vanha sanonta kuuluu. Ahkeran treenaamisen vastapainona kenialaiset arvostavat unta ja lepoa erittäin paljon. Useita maailmanennätyksiä hallussaan pitävä Lornah Kiplagat esimerkiksi nukkuu 16 tuntia vuorokaudessa. Huutomerkkejä.

Ehkä parhaan vastauksen mysteeriin antaa kuitenkin monen kenialaisen menestysjuoksijan takana oleva konkarivalmentaja Brother Colm O’Connel.

”Salaisuus on se, että uskot salaisuuden olevan olemassa.”

Vähän kuin joulupukki. Kannattaa siis olla kilttinä ja pysytellä perusasioiden äärellä: eat-run-sleep-repeat.

Lukuvuosi 2016
Osallistun haasteeseen lukea vähintään 50 kirjaa kuluvan vuoden aikana. Alla listaus mieluisan urakan etenemisestä. Kirjoitan lukemastani ajatuksia sitä mukaa kun niitä päähäni pulpahtelee.

Elokuu
25/50 Adharanand Finn, Running With The Kenyans
24/50 Vybarr Cregan-Reid, Footnotes – How Running Makes us Human

Heinäkuu
23/50 Jonas Hassen Khemiri, Kaikki se mitä en muista
22/50 Douglas Preston & Lincoln Child, Kuoleman naamio

Kesäkuu
21/50 Miika Nousiainen, Maaninkavaara
20/50 Fred Vargas, Hyisiä aikoja
19/50 Sarah Knight, The Life-Changing Magic of Not Giving a F*ck
18/50 John Williams, Stoner

Toukokuu
17/50 Markus Torgeby, Juoksijan sydän
16/50 Sofia Kilpikivi, Maratonmimmi
15/20 Haruki Murakami, Mistä puhun, kun puhun juoksemisesta
14/50 Karo Hämäläinen, Yksin
13/50 Erik Bertnard Larssen, Helvetinviikko
12/50 Minna Eväsoja, Melkein Geisha

Huhtikuu
11/50 Jeff VanderMeer, Hallinta

Maaliskuu
10/50 Helen Macdonald, H niin kuin haukka
9/50 Takashi Hiraide, Kissavieras
8/50 Frédéric Gros, Kävelyn filosofiaa
7/50 Jean Echenoz, Pitkä juoksu

Helmikuu
6/50 Sami Minkkinen, Havaintoja parisuhteesta
5/50 Karen Joy Fowler, Olimme ihan suunniltamme
4/50 Marie Kondo, KonMari
3/50 Maaretta Tukiainen, Hyvän mielen taidot

Tammikuu
2/50 Erik Bertrand Larssen, Paras
1/50 Jeff VanderMeer, Hävitys