”Kanootillakin olisi päässyt kovempaa.”
”Eihän tuossa touhussa järkeä ollut.”
”Unohtui se vesijuoksuvyö.”
”Kalsareita myöten märkä, eikä suinkaan hiestä!”
Tässäpä parhaita paloja viime lauantain Midnight Runin jälkipyykistä Facebookissa. Kirmasin keskiyön juoksussa Helsingissä noin 10 000 muun innokkaan kanssa.
Midnight Run on maamme suosituimpia – ellei peräti jo suosituin – juoksutapahtuma. Kaatosade ei pidätellyt tänäkään vuonna osallistujajoukkoa, joka kuunteli juoksijan valaa Senaatintorin lähtökarsinoissa jo peräti seitsemättä kertaa.
Tapahtuma pohjautuu ruotsalaisten ideoimaan Midnattsloppettiin. Se järjestettiin ensimmäisen kerran Tukholmassa vuonna 1982. Nykyisin homma on paisunut neljällä paikkakunnalla, Göteborg, Helsinki, Malmö ja Tukholma, järjestettäväksi juoksusyksyn avajaishullutteluksi.
Midnight Run on periaatteessa kuten mikä tahansa muukin juoksutapahtuma, mutta ruotsalaiset ovat jälleen kerran onnistuneet hiomaan niin selkeän konseptin, että suosio on taattu vuosi vuoden jälkeen. Menestysreseptistä löytyvät ainakin seuraavat elementit.
- Sponsorit. Yritysten hyvä käteinen raha auttaa tietenkin hiomaan järjestelyt kohdalleen. Lisäksi homma on myyty työyhteisöille hyvin. Osallistumismaksut hoidetaan parhaimmassa tapauksessa firman virkistyskassasta ja samaan syssyyn saa järjestettyä yhteishenkeä nostattavat jälkihoidot osana lauantai-illan viihdetarjontaa.
- Lyhyt matka. Osallistumiskynnys on matalalla, koska kymmenen kilometriä nyt hätätapauksessa vaikka kävelee.
- Tunnelma. Lähtö tapahtuu iltayhdeksän jälkeen, joka jo itsessään luo tunnelmaa alkusyksyn pimenevillä kaduilla. Reitin varrella on paljon erilaista hässäkkää viihdyttämässä juoksijoita: valokaarta, sambaryhmää, musisointia ja ties mitä paukutusta. Oman lisävärinsä kokonaisuuteen tuo myös kisan naamiaissarja.
Juoksin Midnight Runin nyt kolmatta kertaa ja laitoin tänään ilmoittautumisen sisään myös ensi vuoden yöjuoksuihin. Tästä on tullut kiva perinne, koska tapahtumassa on hyvä fiilis ja sen voi ottaa myös ennätysjahdin kannalta. Tosin eilen kaatosade, liukkaat mukulakivet, jättilammikot, mutkainen reitti sekä nurkan takana siintävä seuraava maraton hillitsivät menohalujani siinä määrin, että ennätys jäi tällä kertaa yli kolmen minuutin päähän.
Juoksu kulki silti hyvin. Etenkin noin 3-8 kilometrin pätkällä oli pitkästä aikaa sellainen olo, että paketti pysyy kasassa. Homma on hallinnassa. Jaksan ja pystyn. Selkiä tuli vastaan tasaiseen tahtiin ja voimia riitti loppukiriin asti.
Oma aika, 00:50.33, jäi tietenkin harmittamaan, mutta alan myös vähitellen tulemaan toimeen sen kanssa, että ennätyksiä ei vaan joka kerta synny. Olen oppinut nauttimaan kisan aikana saavutetusta kehon- ja mielenhallinnan tunteesta melkein yhtä paljon kuin ennätyseuforiasta maaliviivan jälkeen. Parhaimmillaan nuo kaksi tietenkin yhdistyvät: tossu on syönnillään ja enkat paukkuvat. Tämä mielessä kohti seuraavaa koitosta lokakuussa.
Vastaa