”Oliko se joku romaani tähtitieteestä”, kysyi ystäväni kun suosittelin hänelle Taivaanpalloa. ”Tavallaan, mutta siinä on kyse taivasta suuremmista asioista”, vastasin ja kannustin häntä antamaan kirjalle mahdollisuuden.

Muutama viikko myöhemmin sain ystävältäni viestin: ”Taivaanpalloa on jäljellä enää vähän ja hermoilen loppua, en yleensä tällä tavalla kiinny päähenkilöön. Kirja on ollut todella mahtava yllätys kaikessa hienoudessaan ja ainutlaatuisuudessaan.”

Olli Jalosen romaani  Taivaanpallo (Otava, 2018) teki minuun niin suuren vaikutuksen, että suosittelen sitä jatkuvasti ja kaikille. Haluaisin myös itse tarttua kirjaan uudestaan. Jo pelkästään sen takia, että ikävöin päähenkilöä niin paljon.

”Itseäni ajattelen toisella tavalla. Että olen ollut aina näin kuin olen nyt, en oikein voi muistaa mitään muuta aikaa. Vain lukemisen ja kirjoittamisen oppiminen tuntuu isommalta rajalta, että ennen sitä olen elänyt muuten ja nyt jo viisi vuotta toisella tavalla. Silti kaikki voi olla yhtä lailla valmiina ja ajatuksissa odottamassa niin kuin kurpitsansiemenessä on odottamassa iso kellertävänharmaa kurpitsa. Paikoillaankin liikkuu eteenpäin ja lähemmäs joka ainoa päivä ja yö.”

Taivaanpallon tarina alkaa, kun tähtitieteilijä herra Halley tekee tutkimuksia Saint Helenan saarella 1600-luvulla. Hän opettaa paikallista kahdeksanvuotiasta poikaa, Kuolleenpuun-Angusta, merkitsemään tähtien asentoja kaktuksenpiikillä aloenlehteen.

Halley palaa vuoden kuluttua takaisin Lontooseen, mutta joka yö Angus tähystää tähtiä. Hän haluaa kiihkeästi oppia ja ymmärtää. Tulla jonain päivänä yhtä suureksi mieheksi kuin herra Halley. Angus myös elättelee mielessään haaveita, että pääsisi jonain päivänä hänen oppipojakseen.

Kohtalo puuttuu peliin ja Angus pääseekin lähtemään Lontooseen. Ei tosin ihan niissä olosuhteissa, kuin hän oli kuvitellut. Anguksen kotisaaren olot muuttuvat epävakaiksi ja hänet lähetetään jäniksenä laivassa viemään avunpyyntöä Halleylle.

Tästä alkaa matka kohti suurta ja tuntematonta.

Syrjäinen Saint Helenan saari sijaitsee eteläisellä Atlantilla. Kuva Airflink

Taivaanpallon kertojana toimii Kuolleenpuun-Angus ja juuri se tekee tarinasta niin hienon. Kirjassa kulkevat käsi kädessä ihmiskunnan kehittyminen tieteen ja uskonnon ristivedossa sekä pienen lapsen maailmankuvan laajeneminen.

Angus kasvaa kahdeksanvuotiaasta pojasta teini-ikään. Hän havainnoi aikuisten maailmaa tulkitsemalla eleitä, ilmeitä sekä sanojen ja tekojen ristiriitoja. Peilaa niitä omiin kokemuksiinsa ja tekee tulkintoja. Aivan kuin tiedemies, joka tutkii jatkuvasti ympäristöään, tekee löytöjä ja merkittäviä oivalluksia.

”Sillä tavalla ihminen vanhenee. Että pala palalta ajattelee asiat läpi ja muistaa ne sitten elämänsä ajan, sillä lailla niitten täytyy kertyä päähän, ajattelen siinä ja ettei aika näinkään kulu hukkaan.”

Minulle jäi kova ikävä Anguksen tapaa pohdiskella maailmaa. Hän teki sen samalla kertaa määrätietoisesti ja liikuttavan viattomasti. Halasin mielessäni tuota pientä poikaa monta kertaa kirjan aikana. ”Kaikki on hyvin, Angus. Sinä selviät kyllä, sinun on pakko selvitä”, huomasin ajattelevani.

Taivaanpallo oli ensimmäinen romaani, jonka olen lukenut Jalosen laajasta ja palkitusta tuotannosta. Olen tiennyt hänen kirjojaan oikeastaan vain nimeltä, joten, minulla ei ollut oikein mitään odotuksia Taivaanpalloa kohtaan. Ainoastaan mieheni vahva suositus lukea se.

Nyt haluaisin kiittää Jalosta kädestä pitäen parhaasta lukukokemuksesta pitkiin aikoihin.

”Olen melkein varma, että tulen muistamaan herra Halleyn asioiden kahteen-jakamisen lopun elämääni. Että ensimmäinen on se missä ihminen on. Ja toinen on se mitä ihminen ajattelee. Että ensimmäinen on enemmän koska se on yhtä aikaa sekä ajatuksissa että on, mutta toinen on vain ajatuksissa.”

Lukuvuosi 2018

Tartuin Popsugarin haasteeseen, jossa lukupinoni valikoituu alla olevan listauksen perusteella. Tähän mennessä raksi on tullut seuraaviin kohtiin.

Kirjasarjan seuraava osa 
Eppu Nuotio & Pirkko Soininen, Sakset tyynyn alla

Kirja aikamatkailusta
David Mitchell, Luukellot

Kirja, joka sijoittuu merelle
Morten Strøksnes, Merikirja

Kirja, jonka nimessä on eläin
Linda Olsson, Kun mustarastas laulaa

Kirja, jonka olen lainannut tai saanut lahjaksi
Lucia Berlin, Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia

Kirja urheilusta
Joonas Laurila, Juoksijan järki

Kirja, joka on julkaistu vuonna 2018
Olli Jalonen, Taivaanpallo

Kirja, jonka nimi on yksi sana (Valintani Popsugarin lukuhaasteesta 2015)
Erik Bertrand Larssen, Vahva