Mietin etäisyyksiä jatkuvasti. Siis sitä, miten pitkä välimatka on paikasta A paikkaan B tai kuinka kauan sen taittamiseen kuluu aikaa. Matkan pituudella ei sinällään ole merkitystä, olennaisempaa on räknätä paljonko olen tullut ja paljonko on vielä jäljellä. Tapa ilmaantui elämääni maratonien myötä.
Kerron esimerkin. Ajan säännöllisesti Pohjois-Savossa sijaitsevan synnyinkotini ja Helsingin väliä. Matkaa kertyy ovelta ovelle 475 kilometriä. Rytmitän sen mielessäni noin neljänkymmenen kilometrin pätkiin, koska sen verran on suunnilleen kahden paikkakunnan välinen etäisyys. Siis lähes maratonin mitta.
Ohittaessani yhden välietapin, otan tähtäimeen seuraavan. Joskus tarkkailen matkamittarista paljonko on jäljellä seuraavaan tasalukuun, kauanko aikaa olen kuluttanut lähdöstä tai paljonko minulla on aikaa seuraavaan täyteen tuntiin.
Teen siis tismalleen samaa kuin juostessani, mutta mittasuhteet ovat aivan eri luokkaa. Yksi vaivainen lyhtypylväänväli on autolla hujaus, mutta omin voimin ja umpiväsyneenä se voi olla melkoinen ponnistus.
Kuva ilovetorun.org
Ajaessani Savoon, olenkin joskus leikitellyt mielessäni olevani maratonilla. Paikkakunnat edustavat mielessäni juomapisteitä. Välillä ihan kirjaimellisesti, sillä annan itselleni luvan juoda jotain vasta, kun seuraava välietappi on saavutettu.
Harjoittelenkohan samalla henkistä kestävyyttäni kisatilanteita varten?
Noin sata vuotta sitten Suomen teillä olivat käytössä kilometripylväät, jotka kertoivat etäisyyden edessä ja takana olevaan kaupunkiin tai muuhun kohteeseen.
Maratoneilla etäisyydet kerrotaan kilometrin välein, mutta tiedät ainoastaan miten pitkälle olet lähtöviivalta edennyt. Mieli haluaisi tietää enemmän. Niinpä käyn kisassa jatkuvaa päässälaskua: paljonko matkaa on jäljellä maaliin, seuraavaan tasalukuun tai juomapisteelle.
Joskus etäisyys syntyy pään sisällä ja silloin välimatkaa ei voi laskea mittanauhalla vaan se syntyy suhteessa toiseen ihmiseen tai hetkeen. Mieli voi juosta valoa nopeammin täysin eri aikaan tai paikkaan. Etäisyydet eivät rajoita sen toimintaa.
Minulle käy juostessa välillä niin, että mieli ajelehtii ajatusten mukana ja meneillään oleva lenkki tavallaan unohtuu. Huomaan tämän etenkin silloin, jos lähden stressaantuneena treenaamaan.
Silloin olen vähän kuin itsestäni sivussa koko ajan. Se on epämiellyttävää.
Etäisyyksien laskeminen auttaa mieltä palaamaan takaisin tähän hetkeen. Ajattelen juostua matkaa ja lasken kauanko olen siihen kuluttanut aikaa: mitä se tarkoittaisi kilometrivauhtina? Kauanko loppumatka kestää, jos vauhtini pysyy tasaisena?
Laskutoimitukset ovat pääkopalle konkreettista työstettävää ja ne palauttavat maailman takaisin jengoilleen.
Jos olen oikein onnekas, pääsen lenkin aikana piipahtamaan juoksijan taivaassa. Runner’s high on hetki, jossa keho, tunteet, ajatukset ja toiminta ovat kaikki yhtä. Silloin etäisyys ja aika menettävät merkityksensä: on vain nyt ja se riittää.
Runner’s high ei tule tilauksesta vaan se ansaitaan, joten siihen saakka jatkan laskemista – ja juoksemista.
Maratonin matematiikasta löydät lisää täältä.
Outdoor option on myös Facebookissa
Juoksuaakkoseni
Miltä juoksu näyttää aakkosten näkökulmasta? Käyn läpi kirjaimet aasta ööhön ja kerron, mitä ajatuksia tai muistoja ne minussa herättävät.
A niin kuin Aamulenkit, Ateenan maraton ja Avausvedot
B niin kuin Brother Colm O’Connell
E niin kuin Etäisyys
Vastaa