Tag: Juokseminen (page 1 of 2)

Pysähtyminen vahvisti suhdettani juoksuun

Pidin omasta tahdostani melkein viiden kuukauden mittaisen treenitauon. Se opetti minua ymmärtämään liikunnan merkitystä elämässäni ja avasi silmiäni kehon ja mielen väliselle herkälle yhteydelle. Lue lisää

Kimmo Sainion 3 x 3 parasta juoksubiisiä

Mitkä kappaleet lyövät maratonilla muurin päreiksi ja mitkä toimivat siinä vaiheessa, kun sunnuntain pitkä lenkki alkaa tuntua pitkältä? Paras henkilö vastaamaan kysymykseen on parikymmentä vuotta DJ:nä ja radiojuontajana toiminut sekä itsekin kestävyysjuoksuun hurahtanut Kimmo Sainio. Lue lisää

Kolmas reaktio rasitusvammaan: toipuminen

Tarvitsin lopulta fysioterapeutin, lääkärin ja jalkahoitajan sekä kolme eri ortopediä, jotta sain kesälomaani piinaavaan rasitusvammaan vihdoinkin selvyyden.  Lue lisää

Toinen reaktio rasitusvammaan: hyväksyminen

Mikähän siinä on, että rasitusvammaa on niin vaikea myöntää itselleen. Mieli selittelee asioita parhain päin viikkotolkulla vaikka keho olisi se, jota pitäisi oikeasti kuunnella. Paraneminen alkaa kunnolla vasta siinä vaiheessa, kun on valmis tunnustamaan tilanteen itselleen. Se on hyvin yksinkertaista, mutta sen myöntäminen sattuu: minulla on rasitusvamma. Lue lisää

Ensimmäinen reaktio rasitusvammaan: kieltäminen

Tästä piti tulla elämäni paras juoksukesä. Puhdasta lomaa neljä viikkoa, ei matkustelua, ei kalenterimerkintöjä, ei mitään. Voisin keskittyä vain treenaamiseen ja parhaimmillaan nauttia siitä kaksi kertaa päivässä. Elämä ei kuitenkaan aina mene suunnitelmien mukaan. Olen saanut kokea sen karvaasti kuluneiden viikkojen aikana. Lue lisää

Maratonit toivat etäisyyden elämääni

Mietin etäisyyksiä jatkuvasti. Siis sitä, miten pitkä välimatka on paikasta A paikkaan B tai kuinka kauan sen taittamiseen kuluu aikaa. Matkan pituudella ei sinällään ole merkitystä, olennaisempaa on räknätä paljonko olen tullut ja paljonko on vielä jäljellä. Tapa ilmaantui elämääni maratonien myötä.  Lue lisää

Viikon juoksuohjelma ja kootut selitykset

Opin kuluneen seitsemän päivän aikana, että kannattaa lukea etukäteen mitä juoksuohjelmassa sanotaan. Se ei helpota harjoittelua, mutta tekee siitä laadullisesti parempaa. Lue lisää

Kaikkien aikojen aamulenkki, joka jäi juoksematta

Teemme mieheni kanssa välillä asioita, joissa on harvoin järjen hiventä, mutta ainakin ne jäävät ikuisiksi ajoiksi mieleen. Niin kävi viime kesänä, kun päädyimme epähuomiossa Norjan Lofooteille. Matka oli hieno, mutta minua kaihertaa vieläkin, että jätin aamulenkin siellä välistä. Lue lisää

Juoksun ydin pysyy samana – olitpa huipputasolla tai harrastaja

Luin valmentaja ja huippujuoksija Joonas Laurilan kirjan Juoksijan järki (No Tofu Publishing, 2017). Minut yllätti, miten samanlaisia kokemuksia, ajatuksia ja oppeja juoksu meissä synnyttää. Huolimatta siitä, mitä reittiä pitkin tulet juoksijaksi tai millä tasolla treenaat. Lue lisää

Parhaat vinkkini lenkkeilyyn hirmupakkasissa

Minulta kysyttiin eilen Twitterissä, miten paljon pakkasta pitäisi olla etten menisi lenkille. Olen käynyt juoksemassa -32 asteessa, joten en osannut vastata kysymykseen. Lue lisää

Older posts

© 2019 Outdoor option

Theme by Anders NorenUp ↑