Viime vuosi meni myttyyn ja juuri siksi olen kuin uudestisyntynyt

Kulunut vuosipuoliskoni oli melkoisen möykkyinen. Siihen mahtui sitkeä rasitusvamma, pilalle mennyt maraton Australiassa, rakkaan kissani Petterssonin kuolema sekä elämäni pisimmän parisuhteen päättyminen.

Jos minulle olisi sanottu tammikuussa 2018, kirjani Juoksijan sielu -julkkareissa, että elämäsi tulee kääntymään päälaelleen vuoden aikana, olisin:

a) nauranut sanojalle hersyvästi päin naamaa
b) kauhistunut sydänjuuriani myöten
c) jarruttanut kaikin mahdollisin tavoin tekemisiäni estääkseni muutokset.

Onneksi en tiennyt tulevasta, sillä kohtaamani hankaluudet auttoivat minua katsomaan elämääni monella tapaa uusin silmin.

Luotisuoraan surua kohti

Minulla on ollut tapana elämäni vastoinkäymisten aikana esittää reipasta ja pärjäävää. Eroni jälkeen en tehnyt niin vaan päätin mennä luotisuoraan suruani kohti.

Suru ei ollut suorittamista vaan tosiasioiden hyväksymistä.

Se ei ollut helppo tai hauska kokemus, mutta koin että tunteideni käsittely siinä hetkessä oli ainoa tapa päästä jonain päivänä takaisin jaloilleni. Kyse kai lopulta oli siitä, että olin rehellinen itselleni, ympäristölleni ja hyväksyin sen, että nyt sattuu niin kauan kuin sattuu.

Tukiverkkoni lujuus yllätti

Olen ikuisesti kiitollinen perheelleni, ystävilleni ja kollegoilleni kaikesta siitä pyyteettömästä tuesta, jota sain. Hauskanpito on helppoa, mutta todelliset ystävät katsovat syvälle silmiin ja uskovat sinuun myös silloin, kun omaa uskoa ei enää ole jäljellä.

Parasta tässä oli se, etten olisi ikinä edes uskaltanut kuvitellakaan, miten vahvasti ja kenen toimesta minua lopulta kannateltiin. Kiitos, te tiedätte kyllä.

Mieli on hämmästyttävä kapistus

Kukaan meistä ei pysty etukäteen sanomaan, miten paljon elämässään pystyy kerralla käsittelemään. Kohtasin vastoinkäymisiä yksi toisensa jälkeen ja kaiken lyhyen ajan sisällä. Selvisin. Jokaisesta.

Sain myös arvokkaan oppitunnin omasta asenteestani, sillä jos p*ska lentää tuulettimeen, niin kyllä sen sieltä saa pois. Sen kuin laittaa kumihanskat käteen ja alkaa siivoamaan.

Pienet asiat ovat tärkeimpiä

Tein tietoisen päätöksen olla stressaamatta syömisistäni, unestani tai liikunnasta. Ne tuntuivat massiivisilta kokonaisuuksilta, joista en tahtonut edes saada otetta.

Sen sijaan yritin keskittyä tekemään pieniä asioita yhden kerrallaan. Kastella kukat, pestä pyykkiä tai hakea postin.

Nämä minimaaliset arjen asiat huijasivat mieleni hetkeksi toisiin ajatuksiin ja vähitellen, päivä kerrallaan näistä toisista ajatuksista alkoi kasvaa vallitseva olotila ainaisen lohduttomuuden sijasta.

Kas, mikäs vahvuus täältä löytyi

”Olet kuin uudestisyntynyt”, sanoi hyvä ystäväni minulle joku aika sitten. Hän seurasi läheltä rämpimistäni viime syksynä, joten tiedän havainnon tulleen täydestä sydämestä.

Suurin muutos minussa on tapahtunut siinä, miten katson peilikuvaani.

Koulukiusattuna suorittajana olen ollut taipuvainen hakemaan hyväksyntää milloin puolisoltani, perheeltäni tai oikeastaan keneltä hyvänsä.

Mennyt kouraisi minua niin syvältä, että viimeinkin, 45-vuotiaana, haen hyväksynnän olemiselleni vain ja ainoastaan itseltäni. Se riittää.

Lue lisää

Rasitusvamma kirpaisi ja kovasti: Pakko päästä juoksemaan

Rakas kissani Viivi Pettersson: Juoksijan paras ystävä

Artikkelin kuvat Karoliina Helosuo

4 Comments

  1. Kiitos Tarja kirjoituksestasi. Minulle viime vuosi oli myös raskain. Ensin kaaduin polkujuoksulenkillä ja sormi murtui ja vääntyi ja sitä vieläkin parantelen. Jäi haaveet järvestä järveen kisasta. Äidilläni oireillut muistisairaus paheni, lapsen kanssa sitä ja tätä ja loppuvuonna ennen joulua Hautasuon veljeni. Nyt uutta kohti ja ajatus että kelpaan itselleni ja muille sellaisena kuin olen ja jos en niin päästän irti. Ihanaa vuotta 2019.

  2. Mukava kuulla ja lukia Tarja, että sinulla menee paremmin suurista vastoinkäymisistä huolimatta. Totta turiset, että todelliset ystävät ovat kullan arvoisia, silloin kun niitä tarviaan. Tavalliset arjen työt auttavat käsittelemään asioota. Muistan, kun sain tietää asioota jotka vaikuttivat toimintakykyyni 2000 vuoden alkupuolella, niin se oli iso asia jolloin itkin ja surin sekä se sattui henkisesti. Nytkin minusta tuntuu eritavalla pahalta , kun ihmiset haukkuvat ja nimittelevät sellaiseksi ihmiseksi mikä ei oo. Mutta tässäkin pätee sanonta että ”ole sellainen ihminen, kun haluaisit sinulle olevan”. Tarja torella mukava kuulla, että olet selvinnyt kottelemuksistasi. Tsemppiä Tarja sinulle. Iloisuutesi ja positiivisuutesi tuovat lisä voimia sekä olet vaan oma itsesi se riittää.

  3. ” (…)haen hyväksynnän olemiselleni vain ja ainoastaan itseltäni. Se riittää.”
    -Naulan kantaan. Ihanasti sanottu. Kun tuon jaksaisi pitää aina mielessä.

Vastaa

Your email address will not be published.

*

© 2024 Outdoor option

Theme by Anders NorenUp ↑