Mieheni sai minulta syntymäpäivälahjaksi ryhtikurssin. Lahjan lunastus tapahtui tänään. Rullailimme golfpallolla jalkapohjia, hengitimme, opettelimme seisomaan, venytimme lonkankoukistajia sekä avasimme rintakehää. Yksinkertaista? Ehkäpä. Helppoa? Ei todellakaan. Opettajana toimi alansa legenda, yli 30 vuotta kehonhallinnan parissa työskennellyt Fatima Witick.

Virkistävän suorapuheinen ja kokemuksen syvällä rintaäänellä opettava Fatima kehottaa heti kärkeen unohtamaan ajattelun. ”Tehkää. Olen analysoinut näitä asioita vuosikymmenet teidän puolestanne.”

Käsky on kannaltani helpommin sanottu kuin oikeasti tehty. Pelkästään ryhdikäs seisominen on aktiivinen toimintaketju jalkapohjista päälaelle. Otsa rypistyy, paikkoja kuumottaa, hengitys unohtuu ja vartalo tuntuu täysin vieraalta. Yritän epätoivoisesti saada edes jonkun osan simuloitua lähelle sitä mitä käskettiin. Ja silti menee myttyyn. Huomaan, ettei mieheni pääse yhtään vähemmällä.

”Jos ihminen ei heti opi ja ole täydellinen, niin sitten vaihdetaan helppoihin liikkeisiin, joita on mukava tehdä. Huolimatta siitä, että niistä ei ole mitään hyötyä.”

Fatiman opetuksen nerous piilee siinä, että hän vaatii aidosti enemmän kuin keskivertoa. Edellyttää jokaiselta parasta ja korjaa virheasennot. Jatkuvasti, säälimättä. ”Ole rauhassa p*ska, kunhan liikut oikeaan suuntaan.” Toistojen, säännöllisyyden ja sinnikkyyden avulla oppii, vähän kerrassaan. Aloittelijakin pärjää. Se usein unohtuu, kun pitäisi olla heti paras kaikessa.

Hoksasin kurssin aikana erään ikiaikaisen asian. Isoin oppimisen lähde on oma asenne. Olen mielestäni ihan kohtuullisessa kunnossa, juoksen säännöllisesti ja teen päälle venytyksiä sekä kehonhallintaliikkeitä. Tiedän heikkouteni, kuten notkoselän, joka vaikuttaa epäedullisesti juoksuasentooni. Tyydyn treeneissä helposti panemaan yhtä sun toista juttua notkon piikkiin miettimättä asiaa sen enempää. Ikään kuin kyseessä olisi joku synnynnäinen vika, jonka kanssa on vain elettävä.

Fatima Witickin ryhti on vuosikymmenien ammattimaisen työn tulosta. Kuva Kari Koskinen.

Yhdellä korjaavalla liikkeellä Fatima osoittaa minulle, missä se vika todellisuudessa piilee. Kehoni syvät lihakset ovat olemattomassa kunnossa ja lonkankoukistajani kireydet vetävät notkoa syvemmäksi. Ryhdin näkökulmasta liikun itkettävän ja naurettavan rajamailla. Pinnallinen vahvuus, jota minultakin löytyy, ei kuitenkaan ole paperinukkea arvokkaampaa jos sen alla olevat lihakset muistuttavat lähinnä pullamössöä.

Tässä kohden tullaan siihen asenteeseen.

Fatiman erittäin konkreettisen korjauksen jälkeen, joudun väkisinkin myöntämään nykytilanteeni. Se tuntuu karsealta, joten etsin mielessäni lähintä tuhkaämpäriä. Asia ratkeaisi varmaan, jos sirottelen päälleni katumuksen ja häpeän pöllyäviä pienhiukkasia. No ei ratkea. Seuraava ajatus pukuhuoneessa on, että haen mielenrauhaa jatkamalla aiempia rutiinejani, mutta keskityn niihin vähän paremmin ja teen vielä vähän enemmän. Ainakin niin kauan kuin muistan.

Kotiin päästyäni ja maha täynnä lounasta, olen jo paremmin sinut totuuden kanssa. Voin rehellisesti myöntää itselleni, että olen kehonhallinnan suhteen vasta-alkaja ja se on ihan ookoo. Mikä parasta, nyt minulla on vastoin aiempaa käsitystäni oikeasti mahdollisuus tehdä tälle notkoselälle jotain. Ainakin tiedän mihin suuntaan lähden sen kanssa etenemään.

Päivän aikana syntyi paljon muitakin oivalluksia tuon asenteen lisäksi.

  • Kehonhallinta on vaativa ja palkitseva laji.
  • Omaan kehoon kannattaa tutustua ja sitä on syytä myös kuunnella. Voi tulla yllätyksenä, mutta kukaan muu ei sitä pysty puolestasi tekemään.
  • Kuljeta mukana nöyryyttä omasta osaamisestasi. Nöyryys on hyvä juttu ja se avaa mielen kuuntelemaan ympäristöä ihan eri taajuudella. Huom. nyt en siis puhu nöyristelystä.

Vaikka ajattelua olennaisempaa päivän kurssilla oli tekeminen, jäivät asiat väkisinkin pyörimään mieleen. Liikahduksia tapahtuu kehon sisällä ja korvien välissä. Liikkeestä ja oivalluksista tulee hyvä olo. Suosittelen.