Tag: Gummerus

10 kirjasuositusta pimeneviin iltoihin

Loma tarjosi oivan tilaisuuden lojua ulkona ja ahmia kirjoja. Poimin luettujen kirjojeni pinosta kymmenen lukusuositusta. Mikä niistä olikaan paras? Minkä kanssa sai nauraa ja myötähävetä? Entä mistä kirjasta tuli suurin nälkä? Lue lisää

Häpeilemättömiä kohtaamisia surun kanssa

Max Porterin esikoisromaani Surulla on sulkapeite (suom. Irmeli Ruuska, Gummerus 2018) havahdutti minut ajattelemaan, miten armoton, pelottava ja raaka tunne suru on. Ja miten siinä ja rakkaudessa on kuitenkin niin paljon samaa.
Lue lisää

Pidätkö Lofooteista, merestä tai Sininen planeetta -sarjasta: lue tämä kirja

Voiko kiehtovampaa kirjan nimeä olla: Merikirja – Eli kuinka pyydystää jättihaita kumiveneestä isolla merellä neljänä vuodenaikana. Teos nousi lukulistani kärkeen pelkän nimen ja kannen perusteella. Huolimatta siitä, että minulla oli pieni ennakkoluulo otsikon kalastusviittausta kohtaan. Lue lisää

Mustarastaan laulua ja ystävyyttä keväisessä Tukholmassa

Tartuin lepopäivänä ruotsalaisen Linda Olssonin romaaniin Kun mustarastas laulaa (Gummerus, 2015). Odotukseni olivat korkealla, sillä olen pitänyt Olssonin rauhallisen maalailevasta kerronnasta hänen aiempien kirjojensa kohdalla.
Lue lisää

Poikkeuksellinen tarina vapaudesta

Eteläkorealaisen Han Kangin Booker-palkittu romaani Vegetaristi (Gummerus, 2017) oli hurjaa luettavaa. Se nosti mieleeni kysymyksen missä kulkee kehon ja mielen vapauden raja. Kuka sen lopulta määrittelee. Lue lisää

© 2021 Outdoor option

Theme by Anders NorenUp ↑