Olen elänyt viimeiset 18,5 vuotta Viivi Petterssonin kanssa. Tällä kokemuksella voin sanoa, että juoksijan ja kissan ystävyyssuhde hakee vertaistaan.Kukaan ei nimittäin ymmärrä juoksun hienovireisiä vivahteita, kuten kissa. Tässä muutama perustelu väitteeni tueksi.
Pettersson antaa lenkkirauhan. Vanha rouva voi olla kärttyinen siitä, että poistun hänen näköpiiristään, mutta kertaakaan hän ei ole hiillostanut hihna suussaan tai ulvonut oven suussa, että pääsisi mukaan vetämään siksakkia lenkkireitillä tai kakkaamaan naapurin postilaatikon viereen.
Pettersson ei järsi lenkkareita pilalle. Päinvastoin, hän ilahtuu vilpittömästi jokaisesta uudesta kenkäparista. Ja jos tarkkoja ollaan, niin kengät sinällään eivät häntä edes kiinnosta. Pettersson näet möyrii kenkälaatikkoon, kääntyilee kunnes löytää sopivan asennon ja asettuu uuteen valtakuntaansa tyytyväisesti huokaisten.
Pettersson tuunaa juoksuvaatteeni. Kertaakaan. Ei kertaakaan minun ole tarvinnut olla huolissani siitä, etteikö valkeita, punaisia tai mustia karvoja löytyisi trikoistani tai juoksupaidasta. Yleensä myös sukista. Ja sykevyöstä. Voin siis olla varma siitä, että tunnistan juoksuvarusteeni missä ja milloin vain.
Pettersson auttaa venyttelemään. Tai joogaamaan. Tai huoltamaan kehoa. Maton leväyttäminen lattialle on varma merkki Petterssonille, että nyt on syytä tulla kiireen vilkkaa vahtimaan toimenpiteitä. Joskus vanha rouva puree kainalosta lankuttaessa, joskus puhdistaa naamasta ylimääräiset hiet tai toisinaan kellahtaa vatsalihasliikkeiden aikana matolla juuri siihen kohti, mihin meinasin itsekin kellahtaa.
Pettersson arvostaa proteiinia. Eipä tästä sitten sen enempää.
Pettersson rakastaa saunomista. Mikäpä on autuaallisempaa lenkin jälkeen kuin kuuma sauna. Pettersson on samaa mieltä. Hän on vakituinen löylyttelijä ja nauttii kanssani etenkin puusaunan lämmöstä. Ai että!
Viivi Petterssonia voi muuten seurata Instagramissa.
15 maaliskuun, 2018 at 22:30
Ihan paras postaus! Tätä mä oon vähän odottanutkin. Hu nähdään!
16 maaliskuun, 2018 at 05:05
Pettersson kiittää Näkymisiin!