Kuntotestien kauhu on pitänyt pintansa jo 50 vuotta

Cooperin testi on yhden miehen luomus ja yksi luotettavimmista kuntotesteistä, joita maapallo päällään kantaa. Sen aikana nimittäin saa pomminvarmasti pahan olon. Testin kehittänyt entinen ilmavoimien eversti tekee tällä hetkellä kaikkensa saadakseen 300 miljoonaa ylipainoista kiinalaista terveempään kuosiin.

Juhlavuoden kunniaksi listasin kaksitoista asiaa, joita Cooperin testistä on hyvä tietää. Tai ainakin näillä knopeilla voi briljeerata pääsiäispöydässä.

1. Cooperin testin isä on yhdysvaltalainen lääkäri ja entinen ilmavoimien eversti Kenneth H. Cooper. Hän kehitti testin alunperin armeijaa varten vuonna 1968.

2. Säännöllisesti itsekin treenaava Ken Cooper (87 vuotta)  on myös aloittanut Get Cooperized  -liikkeen, jonka ytimessä on kahdeksan askeleen ohjelma kohti terveellisempää elämää. Tuoreimpien tietojen mukaan herra on värvätty pelastamaan kiinalaiset ylipainolta ja aikuisiän diabetekseltä sekä laittamaan maailman suurin kansakunta kuosiin vuoteen 2030 mennessä.

Ei mahtanut Cooper arvata, millaisen luomuksen hän kehittää. Kuva Cooper Aerobics

3. Cooperin testi mittaa maksimaalista hapenottokykyä. Eli sitä kuinka monta millilitraa happea kulkee lihaksistoon painokiloa kohden minuutissa. Yksinkertaista, eikö totta. Peukalosääntö on, että mitä parempi kunto, sitä enemmän elimistö kykenee kuluttamaan happea. Laskukaavoja aiheesta löytyy täältä.

4. Cooperin testi on helppo ja halpa toteuttaa. Tarvitset vain ajanottokellon ja tasaisen alustan, kuten lähimmän juoksuradan. Testin idea on hyvin yksinkertainen, juokse 12 minuuttia niin pitkälle kuin pääset.

5. Cooperin testillä voidaan arvioida oma kuntotaso iän ja sukupuolen perusteella. Esimerkiksi nelikymppisen keskivertokunnossa olevan miehen tulisi 12 minuutissa edetä noin 2 000 metriä ja naisen noin 1 700 metriä. Arviointitaulukko löytyy vaikkapa täältä.

6. Etiopialaisen Kenenisa Bekelen maailmanennätys 5 000 metrillä on 12.37,35 (2004).  Cooperissa hän pinkoisi siis noin 4 750 metriä.

7. Vastaavasti Lasse Virén pitää edelleen hallussaan 5 000 metrin Suomen ennätystä ajalla 13.16,3 (1972). Hän on tiettävästi juossut Cooperissa noin 4 500 metrin tuloksen.

8. Cooperin testi oli pitkään koulujen liikuntanumeron kivijalka ja tappoi monen juoksuinnostuksen. Tilanteeseen on onneksi tullut muutos, sillä vuonna 2016 voimaan tulleen uuden opetussuunnitelman mukaisesti, Cooperin testiä ei saa enää käyttää liikunnan arvosanan perusteena.

9. Joidenkin alojen pääsykokeissa Cooperin testi toimii kuitenkin yhtenä fyysisen kunnon mittareista. Esimerkiksi Helsingin pelastuskouluun edellytetään vähintään 2 800 metrin tulosta.

10. Jos haluat treenata Cooperia varten, niin esimerkiksi Juoksija-lehti on julkaissut sitä varten harjoitusohjelman. Löydät sen täältä. 

11. Cooperin testin lempeämpi versio on Suomessa 90-luvulla kehitetty UKK-kävelytesti. Testissä kävellään tasaisella vauhdilla mahdollisimman nopeasti kaksi kilometriä. Kävelyaika mitataan, samoin kuin syke kävelyn päätteeksi.

12. Raastotestistään huolimatta Kenneth H. Cooper on aina ajanut kansanterveyden asiaa. Hänen menestysteoksensa Aerobics (1968)  toimi aikanaan maailmanlaajuisen kuntoilubuumin käynnistäjänä. Cooper on julkaissut yhteensä kahdeksantoista kirjaa, joita on myyty yli 30 miljoonaa ympäri maailman.

Oma ennätykseni Cooperin testissä on muuten neljän vuoden takaa ja silloin pääsin 2 760 metriä. Seuraavan kerran aion juosta Cooperin juhlavuoden kunniaksi ensi kesänä.

Haluatko irroittaa karstat kropasta muulla keinoin kuin Cooperin testillä? Täältä löydät omat suosikkini reippaista treeneistä.

Juoksuaakkoseni

Miltä juoksu näyttää aakkosten näkökulmasta? Käyn läpi kirjaimet aasta ööhön ja kerron, mitä ajatuksia tai muistoja ne minussa herättävät.

A niin kuin Aamulenkit, Ateenan maraton ja Avausvedot

B niin kuin Brother Colm O’Connell

C niin kuin Cooperin testi

2 Comments

  1. UKK-kävelytesti tuntuu kyllä olevan ihan huuhaata. Juoksen cooperin testissä 2.400 m ja saan tulokseksi hyväkuntoinen, mutta kävelytestissä, joka tein vuosi sitten, niin olen huonokuntoinen ja olen siis 50-vuotias nainen. Sykkeeni käyttäytyyy siten, että testi tulkitsee minut huonokuntoiseksi, koska se nousee helposti korkealle.

Vastaa

Your email address will not be published.

*

© 2018 Outdoor option

Theme by Anders NorenUp ↑