Syysmyrskyt voivat tuntua kutsuvilta – ikkunan takaa katsottuna. On kuitenkin jotain erityisen elävöittävää siinä, kun lähden ulos ja kohtaan luonnonvoimat kasvotusten. Vaikka mieli tekisi jäädä peiton alle, ulkoilu myrskyisellä säällä tarjoaa ainutlaatuisia elämyksiä.

Suurin haaste myrskyllä ulkoilussa ei ole se, että tuuli riepottelee hiuksia ja sade piiskaa poskia. Suurin ponnistus on päätös astua ulos, vaikka sää muistuttaisi lähinnä vesipyörrettä. Heti, kun ylitän kynnyksen ja suljen oven takanani, sää muuttuu osaksi arvaamatonta luontoa, joka kiehtoo ja vetää puoleensa.

Syksyn myrskyt ovat omaa luokkaansa. Kun tuuli puhaltaa vähintään 21 metriä sekunnissa ja taivaalta tulee vettä kuin saavista kaataen, myrskyn voi todellakin tuntea kehossa. Maisema on jatkuvassa liikkeessä. Puut taipuvat ja sade iskee maahan horjumatta. Jokainen asfaltille tippuva pisara tuntuu voimakkaammalta kuin tavallisesti.  Sää ei ole vain joku itsestäänselvä taustatekijä vaan voima, jonka kanssa on tultava toimeen.

Todettakoon jo tässä vaiheessa, etten lähde ulos hölmöilemään. Jos viranomaiset kehottavat pysymään sisällä, uskon sen, sillä ei tämä nyt mikään rohkeuskilpailu ole.

Jos ja kun olen kuitenkin keskellä myrskyä, ulkoilun merkitys tuntuu kristallinkirkkaalta. Kaikki muu katoaa, ja jäljelle jää vain olennaisin: hengitys, rytmi, ympärillä myllertävä luonto. Humiseva tuuli ja ropiseva sade vievät korvien välistä mukanaan kaiken turhan melun, ja ajatukset tuntuvat ainakin sen hetken kovin kirkkailta.

Luonnon oma meditatiinen harjoitus, jossa harhaileva mieli pakotetaan keskittymään vain siihen, mikä on edessä. Jos ei muuta, niin väistelemään lätäköitä.

Ja sitten tulevat ne pienet, mutta tärkeät kohtaamiset. On aina ilo nähdä toinen ihminen samoissa puuhissa ja huomata, etten ole ainoa, joka on lähtenyt ulos. Vastaantulija nyökkää ja yleensä hymyilee. Yhteisymmärrys tuntuu vahvalta: tiedämme, että sisällä pysyminen olisi ollut helpompaa, mutta helpoin tie ei aina ole se antoisin.

Kotiin palatessani vaatteet ovat yleensä litimärät ja kylmyys on pureutunut luihin ja ytimiin. Sisälläni on kuitenkin lämpöä, jota en olisi tuntenut ilman tahdonvoimaa lähteä ulos. Jokainen tuulenpuuska ja sadepisara maadoitti minut tähän hetkeen. Ja kun sitten käperryn kuuman suihkun jälkeen sohvannurkkaan viltin alle, tiedän ansainneeni sen täysin.