Olen ollut juoksematta kaksi vuotta rasitusvamman takia. Tämän ajan olen käyttänyt lähinnä sohvan ja wolttaamisen parissa, jossitellen, mitä pitäisi tehdä. Havahduin tässä yhtenä päivänä siihen, että kaksi suurinta vihollistani – passiivi ja konditionaali – estivät ottamasta vastuuta omasta hyvinvoinnistani.

”Pitäisi mennä kävelylle”, ”Pitäisi tehdä terveellisempiä valintoja”, ”Pitäisi parantaa elämässä lähinnä kaikki – tai ainakin vähentää kännykän käyttöä.”

Tämmöisiä mietin, kun mätin roskaruokaa naamaani sohvalla ja katsoin telkkarista, kuinka Kardashianit jumppasivat. Tunnustettakoon, että se hetki oli ehkä syvin alennustilani.

Olen ollut plantaarifaskiitin takia juoksematta kaksi vuotta, ja se on ollut kova paikka kaltaiselleni intohimoiselle liikkujalle. Missä aiemmin olisi ollut lenkkarit, siellä on ollut nyt sohva ja wolttaaminen. Aikani on kulunut telkkaria katsellen, somea selaten ja ruokaa napostellen. Olen huomannut sen paitsi henkisessä vireystilassani, niin myös ympärysmitassani.

Miten oikein päädyin tähän jamaan? Miksi kaikki tuntui pyörivän tekosyiden ympärillä ja valitsin liian herkästi sen helpoimman keinon viettää aikaa. Vieläpä tietoisesti oman hyvinvointini kustannuksella.

Plantaarifaskiitti on salakavala vaiva, joka tuntuu tekevän omat suunnitelmansa. Aina kun kuvittelin, että olisin valmis palaamaan kunnolla treenin pariin, kipu kantapäässä nosti taas vedet silmiin ja pakotti hidastamaan. Lopulta luovutin, koska takapakit tuntuivat loputtomilta. Ja kun juokseminen, se rakkain harrastus, oli pois kuvioista, luisuin entistä syvemmälle passiivisuuteen. Ja passiiviin!

Tajusin nimittäin, että olin alkanut käyttää puheessani passiivimuotoja. ”Olis hyvä sammuttaa telkkari”, ”Pitäisi aloittaa taas treenaaminen.”

Salakavala passiivi oli tehnyt oloni mukavan etäiseksi ja antanut luvan lykätä asioita loputtomiin.

Kirjailija James Clearin mukaan pienet teot ovat avain muutokseen. Clear kirjoittaa, että suurten muutosten sijaan kannattaa keskittyä rakentamaan pieniä, säännöllisiä rutiineja – purkaa rutiinit atomeiksi. Hän muistuttaa, että muutosta ei tehdä yhdellä isolla päätöksellä, vaan tuhansilla pienillä, lähes huomaamattomilla valinnoilla.

Päätin kokeilla jotain radikaalia. Muutin tietoisesti passiivimuodon aktiiviseksi: ”Minä lähden ulos tänään.” ”Minä kävelen vartin verran.” Tuntui kummalliselta puhua itselleen näin selkeästi, mutta samalla näin valinnat konkreettisemmin. En voinut enää piilotella tekosyiden taakse, kun sanoin ääneen: ”Minä teen” tai ”Minä toimin.”

Tästä oivalluksesta alkoi pieni muutos. Ei mitään valtavaa elämäntaparemonttia, vaan selkeitä, hallittavia tekoja. Clearin sanoin: ”1% parannus päivässä johtaa merkittäviin muutoksiin ajan mittaan.”

Yhtäkkiä ymmärsin, että minulla on edelleen mahdollisuus vaikuttaa omaan hyvinvointiini, vaikka juoksu olikin tauolla. Pieni lenkki pihalla, rauhallinen kävely, muutama askel lisää päivään – näissä asioissa en tarvinnut jossittelua tai suuria tavoitteita. Yksi selkeä päätös päivässä riitti.

Nyt loppui jossittelu

Ja sitten se toinen ongelma: konditionaali. ”Olisin voinut tehdä sitä ja tätä ja tuota, mutta…” Ei mitään järkeä!

Jossittelu vain jätti minut lähtötelineisiin – tai siis sinne sohvalle. Clearin mukaan päätöksiä kannattaa yksinkertaistaa ja konkretisoida: joko tekee tai ei tee, mutta ei enää selittele. Kun teen konkreettisen valinnan, oli se kuinka pieni tahansa, rakennan uutta rutiinia.

Huomasin, että aktiivisen ajattelun myötä isotkin asiat alkoivat pilkkoutua pieniksi palasiksi, joihin pystyin tarttumaan. ”Lähden kävelylle tänään” oli paljon helpompaa kuin ”Pitäisi alkaa kuntoilemaan.” Konkreettinen teko heti kättelyssä – ei mitään harhailua ajatusten sumussa.

Joten tässä sitä ollaan. Liikunta on palannut vähitellen takaisin elämääni ja minut tekee iloiseksi se, että pääsen jo vähän juoksemaankin.

Passiivi ja konditionaali ovat edelleen suomenkielessä, mutta jätän ne osaltani jatkossa varikolle.

En tarvitse mitään valtavaa ryhtiliikettä, vaan pieniä päätöksiä, jotka teen nyt. Ei huomiselle siirtämistä, ei passiivissa pyörimistä, ei mitään megalomaanisia tavoitteita. Elämä on tässä, ja minä teen siitä oman näköiseni, yksi pieni, aktiivinen teko kerrallaan.