Romaanin takakansi lupaa kissoja ja tokiolaista elämänmenoa. Vannoutuneena kissaihmisenä ja vastikään Japanista hurmaantuneena en voi jättää tällaista aarretta kaupan hyllyyn. 

Takashi Hiraiden Kissavieras on kuin tahattoman taidokas kissavideo, jota jää lumoutuneena tuijottamaan. Ajankulku menettää merkityksensä, koska hetken kaunis, puhdas ja proosallinen tunnelma vetää niin vahvasti puoleensa.

Kissavieraassa ei näennäisesti tapahdu paljon, mutta pinnan alla maalataan pienin vedoin koko elämä haaveineen, iloineen ja suruineen. Miten yksi pieni kissa onnistuukin eleettömästi, täysin riippumattomasti ja silti viehkosti toimimaan kaiken keskipisteenä. Muuttamaan arjen kiertosuunnan juuri itselleen sopivaksi. Tai no, siitähän kissojen viehätysvoimassa nimenomaan on kyse ja juuri sen tunnelman Hiraide niin kauniisti kehystää.

Nuori kirjailijapariskunta elelee alivuokralaisena jossain Tokion laitamilla ja päivät täyttyvät työnteosta ja ehkä vähän naapureiden tarkkailusta. Eräänä päivänä heidän elämäänsä tassuttelee siro valkoinen Chibi-kissa tiuku kaulassaan ja tunnelma talossa muuttuu täysin.

Chibi oli niin kuin yleensä. Ilme kertoi, että sen kiinnostus suuntautui astronomiaan ja eläin- ja kasvikuntaan. Kissa vähät välitti ihmisten maailmasta. Se vain höristi korviaan summittaisesti kohti minulta näkymättömiin jäävää kanavaa, jonka kautta vaimoni ääni virtasi sen korviin.

Kissalle riittää, että se on pelkkä kissa ilman inhimillistämistä. Chibi edustaa luontoa, joka puhkaisee pariskunnan arkeen nelijalkaisen mentävän aukon. Sen kautta lähiympäristö muuttuu heille eri tavoin näkyväksi ja kasvattaa halua pitää siitä huolta.

Kissavieras on kaunis tarina onnekkuudesta, kohtalon kuuntelemisesta ja sen seuraamisesta. Chibi edustaa harmoniaa, luottamusta, ystävyyttä, itsenäisyyttä sekä valintojen merkitystä. Tarina hengittää nykyhetkessä ja nostaa pintaan japanilaiselle kerronnalle ominaisen tyynen ja turvallisen olotilan.

Lukuvuosi2016

Tammikuu
1/50 Jeff VanderMeer, Hävitys
2/50 Erik Bertrand Larssen, Paras

Helmikuu
3/50 Maaretta Tukiainen, Hyvän mielen taidot
4/50 Marie Kondo, KonMari
5/50 Karen Joy Fowler, Olimme ihan suunniltamme
6/50 Sami Minkkinen, Havaintoja parisuhteesta

Maaliskuu
7/50 Jean Echenoz, Pitkä juoksu
8/50 Frédéric Gros, Kävelyn filosofiaa
9/50 Takashi Hiraide, Kissavieras