Juoksubiisien top10

Musiikki on vakioseuralaiseni lenkeillä ja juoksukisoissa. Saan siitä voimaa, ryhtiä ja pääsen välittömästi omaan suojakuplaan, jossa voin unohtaa kaiken muun. Keskityn vain liikkeeseen ja pään sisäiseen maailmaan. Näin on ollut niin kauan kuin olen lajia harrastanut eli jostain 80-90-lukujen taitteesta.

Silloin kannoin mukanani askelten tahdissa vonkuvaa Sony Walkman -kasettisoitinta, josta oli alvariinsa patterit lopussa. Etenemistäni rytmittivät kappaleet siinä järjestyksessä kuin olin ne sattunut radion Nuorten sävellahjasta tai Tapani Ripatin vetämästä Ocsidista äänittämään.

Nykyään pakkaan seuralaiseni postimerkin kokoiseen iPodiin ja vongutan niitä mielivaltaisessa järjestyksessä. Päivitän soittolistani aina ennen seuraavaa maratonia. Otan mukaan yllätyskappaleita, jotka saavat ajatukset pois jäljellä olevasta matkasta tai kivusta, kun arvuuttelen ensitahdeista, mikä viisu mahtaakaan olla tuloillaan.

Soittolistani poikkeaa jonkun verran siitä, mitä normaalisti kuuntelen. Juostessa minulle merkityksellisintä on ennen kaikkea rytmi ja sitten vasta sanoitus, siviiliolosuhteissa painotus on toisin päin. Pitkillä lenkeillä tai kisoissa saatan helposti kadota omiin ajatuksiini, etten pysty välttämättä sanomaan mikä kappale juuri äsken soi, mutta tarvittaessa basson jumputus tai rumpusoolot antavat kiinnekohdan johon tarttua.

Muutama kappale on kulkeutunut mukanani aivan harrastukseni alkuajoista saakka ja jotain uuttakin on tullut jäädäkseen. Kaivelin viikonlopun iloksi omien juoksubiisieni top10-listan. Touhu oli aika metkaa noiden videoiden ansiosta, sillä yleensä pään sisällä syntyy omanlainen visuaalinen toteutus kustakin kappaleesta ja se eroaa kyllä melko lailla alkuperäisestä.

Valintakriteerejä oli kaksi. Kauanko kyseinen kappale on pysynyt soittolistallani ja miten usein sitä on tullut veivattua. Tänä päivänä kappaleesta toiseen pomppiminen on helpompaa kuin C-kasettien kultakaudella, mutta tämän listan viisuja tulee harvemmin  – jos koskaan – skipattua.

#10 – New Order, True Faith
Poikkeus vahvistaa edellisen videokommenttini säännön. True Faith nostaa aina silmieni eteen filmillä esiintyvät kolme pomppivaa palloukkoa ja tavan, jolla läiskivät toisiaan poskelle. Olisi virkistävää kokeilla joskus itsekin. Sanat osaan ulkoa ja välillä täytyy purra poskeen etten laulaisi mukana.

 

#9 – Macklemore & Ryan Lewis, Can’t Hold Us
Juostessani Berliinin maratonin vuonna 2013 Can’t Hold Us antoi sellaisen lisäboostin kolmenkympin tietämillä, että tiesin sillä siunaaman hetkellä tämän jäävän vakiokalustoon. Let’s go! Videon satuin katsomaan vasta vuosia myöhemmin ja teki sekin kyllä lähtemättömän vaikutuksen.

#8 – SBTRKT, New Dorp. New York
”My girl’s gotta city to run.” Eihän tätä rytmiä voinut vastustaa viime vuonna, kun varustauduin New Yorkin maratonille. Ehdin jo kisassa autuaasti unohtaa koko kappaleen kunnes Central Parkin tasaisen tappavassa nousussa pääni täyttää kuvaus kaupungista, jossa parhaillaan viiletän.

 

#7 – Underworld, Bird 1
Tutustuin Underworldiin Netflixin mainion Black list -sarjan myötävaikutuksella, sillä bongasin tämän helmen kyseiseltä soundtrackilta. Anteeksi tärykalvoni, mutta aina tekee mieli luukuttaa vähän vielä lujempaa.

 

#6 – Depeche Mode, Soothe My Soul
Ah, tässäpä bändi. Tallinnan vierailujen vakikohde on Depeche Mode -kellaribaari, jossa soi pelkkä bändin tuotanto. Sinne on hieno uppoutua tuopin ääreen kelistä riippumatta. Kaljanjuonti on nykyisin harvassa, joten fiilistelen David Gahanin ääntä tervehenkisemmässä touhussa. Yhtyeen tuotannosta pyörii listoillani useampikin kappale ja kävin henkisen painin valitsisinko Personal Jesuksen vai tämän. Annoin iTunesin soittokertastatistiikan päättää ja Soothe My Soul voitti. Niukasti.

 

#5 – Guns N’ Roses, Welcome To The Jungle
Omistan välillä maratoneilla aina yhden mailin per läheinen ihminen. Jaksan painaa ikäänkuin hänen kunniakseen sen matkan ja urakka joutuu samalla kun muistelee yhteisiä hetkiä. Guns N’ Rosesin Welcome To The Jungle on omistettu kolmelle naiselle, jotka ovat saaneet hyvälle tuulelle vuodesta 1989. Naakat, tiedätte kenestä puhun.

 

#4 – Queen, We Will Rock You
Kuuntelin aikoinani Queenia paljonkin, mutta vuosien saatossa yhtye on jäänyt soittolistoilla taka-alalle. Bostonin maratonin biisivalikoimaan viime keväänä satuin tämän poimimaan ja voi veljet mikä tuuri! Freddie Mercury & co. antoivat vaikeuksien keskelle pontta selättää legendaarinen Heartbreak Hill.

 

#3 – Red Hot Chili Peppers, Can’t Stop
Vaikea pala valita vain yksi, kun voisin periaatteessa laittaa tähän RHCP:n koko tuotannon. Muutapa listalle ei sitten mahtuisikaan, joten turvauduin jälleen kappaleiden soittotiheyteen. Flean bassokuviot ovat niin omaa luokkaansa, että niitä ihmetellessä on kulunut tossunpohjaa enemmän kuin jaksan muistaa.

 

#2 – AC/DC, Thunderstruck
AC/DC ei petä koskaan. Olen nähnyt bändin muutaman kerran keikalla ja toimii joka kerta. Vähän kuin musiikkimaailman McDonalds, tiedät mitä saat. Thunderstruck on rytmittänyt kerran jos toisenkin Pirkkolan pururadalla juostavaa raastokolmosta. Ehkä pahinta kisaa jonka tiedän. Peruskestävyyslenkeillä AC/DC tuottaa jatkuvia ristiriitatilanteita sykemittarin kanssa, koska jalat tuppaavat liikkumaan livakammin kuin Suunto antaisi myöten.

#1  – ZZ Top, La Grange
Kiistaton ykkönen. Nupit kaakkoon. Jos Billy Gibbonsin ääni ei laita punttia vipattamaan ei sitten mikään.

 

2 Comments

  1. Hauskaa lukea tosi samanlaisia ajatuksia juoksumusasta! Itse koen myös vahvana tuon kupla-ajatuksen, josta tulikin sattumoisin kirjoitettua pari viikkoa sitten. 🙂 Musiikin voimalla etiäpäin!

    • Tarja

      7 marraskuun, 2016 at 05:23

      Kiitos Inka, se on juuri näin. EDIT: kävin lukemassa mainitsemasi kirjoituksen ja muutaman muunkin, hyviä ja tunnistettavia ajatuksia 🙂

Vastaa

Your email address will not be published.

*

© 2024 Outdoor option

Theme by Anders NorenUp ↑