Helppo keino juosta kovaa

Maailmalla on jo hetken aikaa kohistu ajattelutavan muutoksesta, jonka ansiosta pystyy juoksemaan huomattavasti nopeammin kuin koskaan aikaisemmin. Asia on ollut silmiemme edessä koko ajan, mutta tarvittiin yksi rohkea oivallus ja juoksun historiassa voidaan viimeinkin kääntää uusi sivu.

Kyseessä on nimittäin hiipimistekniikka, joka tulee olemaan suurin juoksua mullistava asia sitten 70-luvulla kehitettyjen lenkkikenkien.

Hyvään juoksuasentoon on perinteisesti liitetty muun muassa suora ryhti, käsien rytmittävä liike sekä tarpeeksi tiheä askellus.

Saat huoletta unohtaa kaiken vanhan. Hiipimistekniikka kääntää juoksuasennon uuteen uskoon. Ammattilaiset lupaavat, että kun hoksaat mistä on kyse, niin tulet etenemään paljon nopeammin kuin koskaan aikaisemmin.

Hiipimistekniikka laittaa sinut liikkumaan kuin ninja. Sen ideana on nimensä mukaisesti hiipiä eteenpäin varpaiden kärjillä.

Tekniikan pioneerit maailmalta myöntävät, että oma juoksu voi näyttää ja tuntua hetken aikaa oudolta, mutta siihen tottuu yllättävän nopeasti. Etenkin, kun tulokset puhuvat puolestaan.

Hiipimistekniikan kehittäjä haluaa ainakin toistaiseksi pysytellä pois julkisuudesta.

No mistä sitten on kyse? Kokosin hiipimistekniikan ABC:n, jolla pääset alkuun.

A) Pidä vartalon painopiste mahdollisimman alhaalla, jotta maan vetovoima ei estä etenemistä.

B) Ota niin pitkiä askeleita kuin ikinä pystyt. Varpaiden kärjet ja päkiät ovat hyvin tärkeässä roolissa.

C) Anna jalkojesi johdattaa etenemistä. Ylävartalo asettuu luontevasti hieman takakenoon ja kädet lepäävät rennosti vartalon sivuilla. Huomaat pian, että kulutat huomattavasti vähemmän energiaa kuin aikaisemmin ja jaksat pitää vauhtia paremmin yllä.

Tämä mullistava juoksutekniikka on myös lähes äänetön. Voit yllättää pahimmat vastustajasi kisassa hiipimällä heidän selkänsä taakse ja puikkaamalla ohi oikealla hetkellä.

Maailmalla hiipimistekniikkaa harjoitellaan jo työmatkoilla.

Kuvittele kaikki ne kerrat, kun olet pettynyt omaan juoksusuoritukseesi: naapuri meni maalisuoralla ohi tai maratonaikasi oli minuutteja huonompi kuin edellisellä kerralla. Et tiedä, millä motivoit itsesi harmituksen suosta takaisin treenaamaan.

Ne ajat ovat nyt ohi. Ota hiipimistekniikka käyttöösi jo tänään, niin elämäsi juoksijana tulee muuttumaan lopullisesti!

Outdoor option on myös Facebookissa

3 Comments

  1. Apua Tarja! Hetken olin jo aivan myyty ABC:n kohdalla vasta oivalsin syvimmän olemuksen – kiitos tästä!

Vastaa

Your email address will not be published.

*

© 2021 Outdoor option

Theme by Anders NorenUp ↑