Sain reilu kuukausi sitten oikeaan jalkateräni ulkosyrjään tuntemuksia juostessani. En kiinnittänyt tilanteeseen aluksi mitään huomiota, mutta vaivan pahentuessa kivuksi, turvauduin fysioterapeutin apuun. Sain lääkkeeksi nipun jumppaohjeita.

Minulla ei ole vakifyssaria, johon turvautua hädän hetkellä. Niinpä otin Googlen avuksi ja valitsin talon, jossa vaikutti olevan monipuolisin kattaus asiantuntijoita sekä mahdollisuus päästä riittävän nopeasti vastaanotolle.

Selitin fysioterapeutille ongelmani ja asiaa lähdettiin kartoittamaan testaamalla. Seisoin yhdellä jalalla vuorotellen ja tein niillä myös kyykkyjä. Vasemmalla puolella ei ollut ongelmaa, mutta oikealla jalalla olin kiipelissä. Heiluin, tutisin ja asentoni lysähti alta aikayksikön.

Olen aina tiennyt, että oikea jalkani on se heikompi lenkki. Siitä sanottiin minulle urheilulääkärin ja fysioterapeutin toimesta jo vuonna 2012, kun aloitin tavoitteellisemman juoksun: ”Vahvista oikeaa pakaraa, lonkkaa ja reittä, muuten olet ongelmissa.”

Mitä olen tehnyt tälle asialle? En mitään. Hävetti.

Fyssari kiinnitti lantiolleni turvavyötä muistuttavan tukisiteen ja kiristi sen napakaksi. Sain kokeilla uudestaan yhden jalan seisontaa ja kyykkäämistä. Heti sujui paljon paremmin myös oikealla, hämmästyttävää!

Diagnoosini oli yksinkertaistettuna, että minulla oli probleemia oikean puolen Si-nivelessä. Kyseessä on siis kehon risti-suoliluunivel, joka sijaitsee selkärangan alaosassa. Paikassa, missä ristiluu liittyy suoliluuhun.

En ollut koskaan kuullutkaan moisesta nivelestä, vaikka sillä on kriittinen rooli kehoni kannattelussa jo ihan pelkässä seisoma-asennossa. Juoksusta puhumattakaan! Si-nivelet ottavat nimittäin yhdessä lantiokorin kanssa vastaan ylä- ja alavartalomme kuormitusta symmetrisesti molemmilla puolilla kehoa.

Tämän lisäksi minulla oli heikkoutta oikeassa pakara-, lantio- ja reisilihaksissa ja jalkateränkin lihaksia saisin vahvistaa.

Harmitti, että olin niin pitkään laiminlyönyt tätä ilmiselvää ongelma-aluettani. Ihan vain sen takia, että minulla on ollut aina niin kova kiire juoksemaan, koska se on niin kivaa.

Tuiki tarpeelliset, juoksua tukevat harjoitteet vaatisivat pysähtymistä, keskittymistä ja malttia. Niille ei mukamas ole ikinä aikaa tai niitä ei muista tehdä tai huijaan tekeväni ne lenkin jälkeen enkä kuitenkaan tee. Tyhmää, tiedän.

Oppisinpa jonain päivänä viisaaksi juoksijaksi, joka huomioi kehon kokonaisuutena eikä keräile lyhytnäköisesti vain rusinoita pullasta

Sain kotiläksyksi tehdä joka päivä ongelmakohtiani vahvistavia liikkeitä nimenomaan oikealla jalalla. Nämä pitivät sisällään muun muassa varpaiden nostoja, yhden jalan kyykkyjä tasaisella ja epätasaisella alustalla sekä kylkimakuulla tehtäviä lonkkaliikkeitä.

Tenttasin fyssarilta, miten nopeasti voisin päästä takaisin lenkille. Hän arvioi, että jo muutaman päivän ahkeralla kuntoutuksella huomaan eron ja tilanne pitäisi helpottaa. En tosin saanut suoraan lupaa lähteä juoksemaan jos jalassa olisi tuntemuksia.

Olin silti tyytyväinen käyntiini. Nyt minulla olisi jotain konkreettista, jonka kanssa edetä ja toive siitä, että tilanne tästä ratkeaisi.

Jutun pääkuva on muuten viime kesän Kenian juoksuleiriltä. Teimme siellä kolme kertaa viikossa keskivartaloa vahvistavia core-treenejä, joihin sisältyi samoja liikkeitä, mitä sain fyssariltakin. Voi kunpa olisin jatkanut keskivartalotreenejä samalla innolla palattuani takaisin Suomeen. Jälkiviisaus kirpaisee, kun se osuu omalle kohdalle.

Riittivätkö fyssarin neuvot vai turvauduinko poppakonsteihin?

Lue täältä, miten viattomasta pienestä tuntemuksesta kaikki lähti liikkeelle