Tag: Runner’s High (page 2 of 3)

Tämä kisa tuli tarpeeseen

Elämässä tarvitsee onnistumisia. En muistanutkaan miten iso henkinen vaikutus niillä on. Etenkin silloin, kun on pitkään tahkonnut samaa ympyrää pääsemättä eteenpäin.

Juoksu on minulle erittäin rakas harrastus – elämäntapa – ja jos sillä rintamalla ei kaikki mene ihan putkeen, niin vaikutukset ulottuvat laajemmalle kuin heti osaisi arvata. Kunnes tulee se yksi kisa, jossa oma suoritus on komein pitkään aikaan. Henkinen tulppa irtoaa, ryhti suoristuu ja maailman näkee taas täynnä mahdollisuuksia. Minulle kävi näin viime sunnuntaina Valenciassa.

Lue lisää

Juoksubiisien top10

Musiikki on vakioseuralaiseni lenkeillä ja juoksukisoissa. Saan siitä voimaa, ryhtiä ja pääsen välittömästi omaan suojakuplaan, jossa voin unohtaa kaiken muun. Keskityn vain liikkeeseen ja pään sisäiseen maailmaan. Näin on ollut niin kauan kuin olen lajia harrastanut eli jostain 80-90-lukujen taitteesta. Lue lisää

Perimmäisen motiivin äärellä

Motiivia omalle harrastukselle pohtivat varmasti kaikki, jotka joskus ovat lenkkitossut jalkaansa solmineet. Vastaus riippuu paljolti vuodenajasta tai elämänvaiheesta. Joskus jopa päivästä. Etsimättä löytyvät syyt liittyvät terveyteen, hyvinvointiin, endorfiineihin. Ylä- ja alamäkiin, joita saa juostessa kokea. Olen kuitenkin jo pitkään koettanut löytää jotain isompaa motiivia tuon kaiken ilmeisen alta. Chicagon maraton antoi minulle vastauksia enemmän kuin osasin kuvitella. Lue lisää

Kenialaisten menestyksen salaisuus

Kenialaiset ovat kestävyysjuoksun yksisarvisia. Mystisiä, epätodellisia ja saavuttamattomia. Maailmanennätykset rikkoutuvat toistuvasti ja kansa kohisee. Katsotpa miten jännittävää arvokisaa hyvänsä, niin se yleensä päättyy kenialaisten vilkutukseen podiumilla. Ei siis ihme, että väki ramppaa Afrikassa selvittämässä menestyksen salaisuutta. Lue lisää

Luontaisin tapa liikkua

Kävin tällä viikolla lounaalla erään kuntotriathlonistin kanssa hyvän keskustelun siitä, kuinka juoksu merkitsee enemmän kuin pelkkää liikuntaa. Hän itse oli ajautunut myös uimaan ja pyöräilemään, kun kroppa ei enää kestänyt pelkkää juoksemista. Kova kaipuu lajiin oli silti jäänyt, minkä pystyin aistimaan sanojen lisäksi myös lounaskaverini koko olemuksesta. Keskustelumme nosti mieleen Vybarr Cregan-Reidin teoksen Footnotes – How Running Makes Us Human. Lue lisää

Ärhäköiden treenien top 5

Juoksu on mukavaa puuhaa. Niin mukavaa, että vietän aikaani ulkona lenkkeillen 5-6 päivänä viikossa. Erityisen mukavaa touhusta tekee, kun pääsen pari kertaa viikossa irrottamaan karstat kropasta vauhdikkaamman treenin muodossa. Vaihtoehtoja tällä saralla piisaa, mutta vuosien saatossa muutama ärhäkämpi harjoitus on noussut ylitse muiden.
Lue lisää

Voitettu ja voittamaton Boston

Bostonin maraton. Maailman arvostetuin ja vanhin kaupunkimaraton. Kestävyysjuoksijoiden Mekka. Unelmien täyttymys. Myyttinen ja saavuttamaton kuin Boston Athletics Associationin logon yksisarvinen. Kisa opetti minulle ison liudan asioita ja tärkeimpänä sen, että olen juoksijana vielä aivan alkutaipaleella. Lue lisää

Juoksijan nollapiste

Monettakohan kertaa olen tässä tilanteessa. Aloitan treenit alusta flunssan tai muun kohtalon pakottaman tauon jälkeen. Rojahdan juoksijan nollapisteeseen, jossa joudun rakentamaan pala kerrallaan kuntoa lähtötasolle – parantamisesta puhumattakaan. Tarvitsen ainakin kolme asiaa päästäkseni taas itseni kanssa niskan päälle. Lue lisää

Riemurallia Tokiossa

Tokion maraton oli minulle järjestyksessä seitsemäs kuninkuusmatka ja henkisesti yksi puhtaimmista. Mieli pysyi kirkkaana läpi koko juoksun ja jossain 35 kilometrin paikkeilla sain puhuttua itseni jopa kiristämään tahtia. Silkkaa juoksun iloa läpi maailman suurimman kaupungin vai mitä sanotte näistä kuvista. Lue lisää

Mihin olet sitoutunut

Juoksukouluni Runner’s High järjestää säännöllisesti kyselytunteja, jossa voimme pohtia yhdessä valmentajien kanssa mielessä pyöriviä kysymyksiä. Eräässä tilaisuudessa saimme eteemme kaavakkeen, johon piti arvioida mitä haluaisi saavuttaa juoksun ja treenaamisen parissa sekä mitä tällä hetkellä tekee kyseisten haluamisten suhteen. Kuten arvata saattaa, halutut asiat liikkuivat 4-5 tasolla, mutta tämän hetken toteutukset saivat pisteitä vain 0-3. Selityksiä eroavaisuuksiin löytyi toki roppakaupalla, mutta valmentaja Tuomo Salonen kuittasi ne viisaasti:  ”Jokainen voi miettiä mihin on sitoutunut”. Tuo lause oli kaikessa yksinkertaisuudessa niin hieno ja harkittu, että se on jäänyt mieleeni pyörimään siitä lähtien. Lue lisää

Older posts Newer posts

© 2021 Outdoor option

Theme by Anders NorenUp ↑