Tag: Kirjallisuus (page 2 of 4)

”Äänikirjan lukeminen rytmittyi maratoniin päivässä”

”Minun piti käydä vain lyhyellä lenkillä, mutta juoksinkin 20 kilometriä äänikirjaa kuunnellessani”, kirjoitti minulle eräs Juoksijan sielun lukija – tai siis kuuntelija.

Soitin tästä kommentista innostuneena äänikirjaversion lukeneelle näyttelijä Meri Nenoselle. Halusin selvittää, miten äänikirjat syntyvät ja miltä Juoksijan sielu hänen silmissään vaikutti. Jutun lopusta löytyy myös BookBeatin tarjous blogini lukijoille. Lue lisää

Lapseni lähti maailmalle

Kirjani Juoksijan sielu (Bazar, 2018) tuli kauppoihin tammikuun alussa. Minulle iski julkaisupaniikki nähtyäni ensimmäiset somepostaukset, joissa kirjani esiintyi. Tajusin, etteivät ajatukseni enää olisikaan vain omassa tiedossani.
Lue lisää

Brucen kanssa lenkillä

Ajatella, olen joutunut elämään näin pitkään ennen kuin tajusin yhdistää äänikirjat ja lenkkeilyn. Tässä auttoi sattuma, kaksi kissaani sekä oikea valinta lukukokemukseksi. Lue lisää

Poikkeuksellinen tarina vapaudesta

Eteläkorealaisen Han Kangin Booker-palkittu romaani Vegetaristi (Gummerus, 2017) oli hurjaa luettavaa. Se nosti mieleeni kysymyksen missä kulkee kehon ja mielen vapauden raja. Kuka sen lopulta määrittelee. Lue lisää

Kehä vaatii tappajan vaiston

”Hyvä ja paha, jin ja jang, voittaminen ja häviäminen. Ilman pelkoa häviämisestä voittaminen ei ole iso asia. Ilman kovaa työtä lepo ei tunnu miltään. Ilman vaikeuksia ei pysty nauttimaan siitä, kun kulkee hyvin. Ja kun joutuu ajattelemaan kuolemaa, pysyy vahvemmin kiinni elämässä.” Lue lisää

Paras lääke selkävaivoihin

Nostan painavan ostoskorini kassahihnalle ja samalla hetkellä tunnen muljahduksen alaselässäni. Sadattelen mielessäni, sillä tiedän mitä se tarkoittaa. Jumia, joka jäykistää kehon. Valtaa reviirinsä hitaasti ja varmasti kuin Muumilaakson Mörön hyhmä. Aiemmin olisin ensiapuna mättänyt naamaani kourallisen relaksantteja ja muita kipulääkkeitä. Nyt tiedän paremman keinon jumin purkamiseen. Lue lisää

Konnasta tuli sankari

Luin muutama viikko sitten David Gethingin teoksen Relentless, joka kertoo hänen osallistumisestaan World Marathon Challenge -kisaan. Lukukokemukseni kääntyi päälaelleen, kun esitin kisajärjestäjälle lisäkysymyksiä ja tämä syyttikin yllättäen Gethingiä valehtelusta ja kuvasi kirjaa ”hevonpaskaksi”. Tarina sai jälleen uuden käänteen, kun Gethingin arkkivihollinen Douglas ”Doug” Wilson otti minuun yllättäen yhteyttä ja halusi kertoa oman näkemyksensä tapahtumien kulusta.  Lue lisää

Hittikirja osoittautumassa huijaukseksi

Seitsemän päivää, seitsemän mannerta, seitsemän maratonia. Viime syksyn kiinnostavimpia juoksukirjoja maailmalla oli David Gethingin Relentless (Rowman & Littlefield, 2016), jossa hän kertoo hurjasta kokemuksestaan World Marathon Challengessa. Kiehtova tarina, mutta vielä kiehtovampaa on se, että kun kysyin lisätietoja tapahtuman järjestäjältä, selvisi, että Gething on puhunut palturia. Mikä ajaa ihmisen juoksemaan World Marathon Challengen kaltaisen äärimmäisen rankan kisan – ja valehtelemaan siitä? Lue lisää

Uskallatko kohdata kuoleman

Vietin tällä viikolla muutaman illan kuoleman parissa. Paul Kalanithin omaan tarinaan perustuva Henkäys on ilmaa vain (Bazar, 2016) käsittelee kirjailijan viimeistä elinvuotta rehellisesti, koskettavasti ja analyyttisesti. Mietin lukiessani, että olisipa itselläkin sitten joskus kyky kohdata viikatemies yhtä rohkeasti. Kaataisipa joku minunkin haudalleni aikanaan viskiä – tai mieluummin laadukasta italialaista punaviiniä. Lue lisää

Kokemus, jonka muistan aina

Sarekin talvivaellus maaliskuussa 2015 on jäänyt mieleeni yhtenä elämäni hienoimmista viikoista. Hiihdimme Ruotsin Lapin syrjäisessä erämaassa jylhien tuntureiden keskellä, nukuimme teltoissa ja opettelimme selviytymistaitoja. Viikko ulkona vaihtelevissa ja väliin ankarissakin olosuhteissa opetti kestävyyttä, venytti omia rajoja ja kasvatti itsetuntemusta. Lue lisää

Older posts Newer posts

© 2021 Outdoor option

Theme by Anders NorenUp ↑