Tag: Juoksu (page 3 of 7)

Helppo keino juosta kovaa

Maailmalla on jo hetken aikaa kohistu ajattelutavan muutoksesta, jonka ansiosta pystyy juoksemaan huomattavasti nopeammin kuin koskaan aikaisemmin. Asia on ollut silmiemme edessä koko ajan, mutta tarvittiin yksi rohkea oivallus ja juoksun historiassa voidaan viimeinkin kääntää uusi sivu. Lue lisää

Kipu kuuluu asiaan

Kirjoitin Juoksijan sielun käsikirjoitukseen elämäni ensimmäisestä ultramatkasta Hetta-Pallaksella. Tarina ei koskaan päätynyt lopulliseen kirjaan asti, mutta julkaisen siitä nyt osan sen kunniaksi, että  Pallas-Yllästunturin kansallispuisto täyttää tänään kunnioitettavat 80-vuotta. Lue lisää

Juoksijan viisi pahetta ja kuinka niistä pääsee eroon

Juoksijan paheet saattavat ulkopuolisen silmin liittyä kenkä- tai varustehankintoihin, herkkään näppäinsormeen netin kisailmoittautumisissa tai luvattomaan huoltoaseman saniteettitilojen käyttöön.  Ulkopuolinen saattaa olla oikeassa. Tai sitten ei. Lue lisää

A niin kuin Aamulenkki, Ateenan maraton ja Avausvedot

Jos ajattelet juoksua ja A-kirjainta, niin mitä tulee ensimmäisenä mieleen? Assosiaationi kuljettivat minut Keniaan, Kreikkaan sekä läheiselle pururadalle, jossa eräs harjoitusmuoto vertautui mielessäni ilmavaivoihin. Lue lisää

Maailman helpoin konsti tiputtaa sisäinen suorittaja pois kyydistä

Haluaisin esitellä erään hahmon, joka on kulkenut elämässäni niin kauan kuin jaksan muistaa. Luulin kadottaneeni hänet viime kesänä Keniassa, mutta kuinka ollakaan, tyyppi pomppasi yllättäen eteeni tällä viikolla kesken kovan juoksutreenin. Lue lisää

Juoksun ydin pysyy samana – olitpa huipputasolla tai harrastaja

Luin valmentaja ja huippujuoksija Joonas Laurilan kirjan Juoksijan järki (No Tofu Publishing, 2017). Minut yllätti, miten samanlaisia kokemuksia, ajatuksia ja oppeja juoksu meissä synnyttää. Huolimatta siitä, mitä reittiä pitkin tulet juoksijaksi tai millä tasolla treenaat. Lue lisää

Korvaava laji antaa vain taskulämmintä lohtua

On olemassa eräs ilmaisu, joka saa silmäkulmani nykimään. Sitä käytetään yleensä silloin, kun juoksija joutuu syystä tai toisesta pakkolepoon eli telakalle. Ilmaus on korvaava laji.  Se saa minut raivon partaalle ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että Juoksua. Ei. Voi. Korvata.  Lue lisää

GoExpo-lippupaketit arvottu

Arvoin blogini lukijoiden kesken viisi kahden lipun pakettia viikonlopun GoExpo-tapahtumaan Helsingin messukeskuksessa 2.-4.3. Arvontaan sai osallistua vastaamalla kysymykseen: Mikä saa sinut liikkumaan? Lue lisää

Parhaat vinkkini lenkkeilyyn hirmupakkasissa

Minulta kysyttiin eilen Twitterissä, miten paljon pakkasta pitäisi olla etten menisi lenkille. Olen käynyt juoksemassa -32 asteessa, joten en osannut vastata kysymykseen. Lue lisää

Arvonta! Voita itsellesi ja kaverillesi liput GoExpoon 2.-4.3.2018

Nyt en pysy nahoissani: Juoksijan järki ja sielu kohtaavat maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna! Olen nimittäin kirjani Juoksijan sielu tiimoilta GoExpon lauteilla yhdessä juoksuvalmentaja sekä Juoksijan järki -kirjan kirjoittaja Joonas Laurilan kanssa. Kaiken lisäksi viidellä onnekkaalla on mahdollisuus voittaa itselleen ja kaverilleen liput tähän Suomen suurimpaan kuntoilu- ja ulkoilutapahtumaan.  Lue lisää

Older posts Newer posts

© 2021 Outdoor option

Theme by Anders NorenUp ↑