Pyöräilyn kolme mysteeriä

Minulla on aina ollut ongelmallinen suhde pyöräilyyn. En ymmärrä lajin saloja, eikä minulla ole rehellisyyden nimissä ollut motivaatiota opetella ymmärtämäänkään. Tuntemukseni kiteytyvät kolmen asian ympärille, jotka edustavat minulle pyöräilyn suuria mysteerejä.

Vinksahtanut suhteeni polkupyörien kanssa lähti liikkeelle jo hyvin nuorena. Olin viisilapsisen perheen kuopus ja ainoa, joka ei vielä osannut ajaa pyörällä. Paine pysyä sisarusten perässä oli kova, mutta minua ahdisti ajatuskin opetella liikkumaan niillä.

Isäni tenttasi päivittäin, olinko harjoitellut. Minulle oli tätä tarkoitusta varten hankittu käytetty, vaihteeton ja pienikokoinen Poni-merkkinen pyörä.

Tällainen kulkupeli toimi minun ja pyöräilyn välisen suhteen peruskivenä. Kuva lainassa Tunturin sivuilta.

Ponini oli oranssi, siinä ei ollut apurenkaita enkä millään oppinut pysymään sen kanssa pystyssä.

Minä vihasin Ponia.

Halusin unohtaa koko rakkineen olemassaolon, koska pyöräily pelotti: siinä mentiin lujaa ja samalla piti pysyä tasapainossa.

Niinpä kehitin isäni kyselyihin väistelytaktiikan, jolla toivoin selviäväni jokailtaisesta tentistä. Ensimmäiselle kerralla suljin korvani, esitin, etten kuullut kysymystä ollenkaan ja toivoin tilanteen menevän ohi.

Tilanne ei mennyt ohi ja seurasi toinen kysymys. Esitin kuulevani väärin ja vastasin isälleni mitä mieleen juolahtaa ja toivoin uudestaan tilanteen menevän ohi.

Ei mennyt vieläkään.

Kolmannella kerralla isäni äänensävy alkoi jo muuttua. Niinpä tunnustin mutisten, että juuri tänään en ollut ehtinyt harjoitella. Olinhan ekaluokkalainen ja minulla oli ekaluokkalaisen kiireet.

Neljättä kysymystä ei ikinä tullut vaan päädyin ilta toisensa jälkeen Ponin selkään otsa rypyssä ja alahuuli ylähuulen päälle pingotettuna.

Ensimmäinen mysteeri

En ymmärrä, miten ihminen voi pysyä pystyssä kahden ohuen renkaan varassa? Sitä en tajunnut lapsena Ponin satulassa, eikä se tahdo vieläkään mennä jakeluun.

Kysymys on samaa kaliiberia ajatuksen kanssa, joka tulee mieleen lentokoneen lähtökiihdytyksessä. Miten ihmeessä tämmöinen massa leijuu ilmassa eikä tipu alas.

Olen kuitenkin kuin ihmeen kaupalla oppinut tähän ikään mennessä pyöräilyn perusteet. Osaan ajaa kauppaan ja takaisin kaatumatta. Joskus olen käynyt Helsingin rantoja pitkin jäätelöllä. Olenpa välillä intoutunut ajamaan myös työmatkoja.

Toinen mysteeri

Pyöräilyn liikennesäännöt ovat olleet minulle aina täyttä hepreaa. Mieheni Mikko, joka on innokas fillaroija, on yrittänyt selittää asiaa minulle lukuisia kertoja, mutta tipun aina kärryiltä ensimmäisen minuutin jälkeen.

Eikä syynä ole se, ettei hän osaisi selittää niitä ymmärrettävästi. Asia ei vain ole varsinaisesti ollut minulle ajankohtainen ja mielenkiintoni on saattanut sen takia lopahtaa (sorry).

Silloin harvoin, kun olen sattunut pyöräilemään, niin minulle on riittänyt yksi liikennesääntö: väistän kaikkea ja kaikkia.

Ohje on piirtynyt mieleeni isoveljeltäni, joka opetti minut ajamaan autoa vuonna 1991. Hän tähdensi, että jos tasa-arvoisessa risteyksessä tulee jokaisesta suunnasta auto, niin sinä et ole se, joka ratkaisee tilanteen.

Löysin vanhan vaihdepyöräni, jossa oli kattoremontista tipahtanut tervaläiskä kyljessä ja tyhjät renkaat. Eikä minulla ollut mitään mielikuvaa, milloin olisi viimeksi istunut sen satulassa.

Tämä on siis ollut suhteeni pyöräilyyn aina tähän kesään saakka. Kuten olen aiemmissa postauksissani kirjoittanut, olen kärvistellyt koko kesälomani rasitusvamman kourissa. Tästä piti tulla kaikkien aikojen juoksukesä, mutta se on jäänyt yhteen kälyiseen testilenkkiin.

Minua on siis sapettanut aika lailla. Pelkkä lihaskuntotreeni ei ole riittänyt korvaamaan jo valtamerihöyryn mittasuhteisiin kasvanutta kestävyysliikuntavajettani. Treeneistä on tullut hetkellisesti hyvä olo, mutta jotain olennaista on jäänyt puuttumaan.

Tunne on  samanlainen kuin jos näkisi unta siitä, että on kova jano ja juo hurjan määrän vettä. Jano ei vaan tahdo sammua millään.

Olen kokeillut  kävelyä, mutta sekin on ollut vain vähän sinnepäin. Lopulta en nähnyt enää muuta vaihtoehtoa, kuin kaivaa naftaliinista joskus vuosituhannen vaihteessa hankkimani Univegan. Se on siis polkupyörä.

Nyt tullaan siihen kolmanteen mysteeriin.

Kokemukseni pyöräilystä on nimittäin aina ollut se, että kyseessä on siirtymä paikasta A paikkaan B. Siirtymän aikana vältellään hikeä kaikin keinoin. Voisinko siis oikeasti tehdä pyörällä treenilenkkejä? Osaisinko? Pysyisinkö pystyssä? Entä jos treenilenkki ei tuntuisikaan treeniltä?

Aioin kuitenkin tarttua härkää sarvista. Tai siis tässä tapauksessa Univegaa.

Ja kuinkas sitten kävikään? Tarinan jatko selviää täältä

6 Comments

  1. Onnea härän taltuttamiseen. Pyöräily on jopa jossakin määrin mukava liikuntamuoto, jota tulee harrastettua kuitenkin urheilumielellä liian harvoin. Itsellä nimittäin Tunturini on tällä hetkellä yhdeksän kuukautta vuodesta pääasiallinen ja välillä myös ainoa kulkuvälineeni. Ehkä pitäisi nyt koettaa nauttia pyöräilystä ennen monen kuukauden sohjokyntämistä.

    https://aatenarikka.blogspot.com/

    • Tarja

      elokuu 2, 2018 at 19:04

      Kiitos, nyt on tosiaan aikamoiset kelit myös pyöräilijälle. Aurinkoisia ja hyviä kilsoja sinulle!

  2. Minulla oli aikoinaan lapsena myös samanlainen poni polkupyörä. Tykkään pöyräilystä, koska se sopii parhaiten minulle liikuntamuodoksi. Mutta tätä nykyä varon kanssa melkein kaikkia, ettei vaan sattuis mitään. Mukava kirjoitus. Nyt vaan rohkeasti pyörän selkään niin siitä se lähtee.

  3. Mulla oli myös oranssi Poni. Kerrankin sain uuden fillarin, eikä tarvinnut periä systerin vanhaa. Edellinen punainen Kombi oli ollut ennen meitä jo liudalla naapuruston lapsia.

    Mä olen löytänyt tänä kesänä taas uudestaan pyöräilyn ilon, sillä lapset jaksavat ja haluavat pyöräillä paikasta toiseen. Aikaisempina kesinä en ole jaksanut kuunnella sitä armotonta valitusta.

    Mullekin on mysteeri, voiko pyöräillä kuntoilla ilman sen kummempaa siirtymistä paikasta A paikkaan B. Ehkä se aukeaa mulle siinä vaiheessa, kun lapset haluavat lähteä omille teilleen fillareilla, ilman äitiä.

    • Tarja

      elokuu 8, 2018 at 18:39

      Hauska kuulla, että pyöräily ilahduttaa myös sinua. Olen nyt muutaman viikon jälkeen kyllä huomannut, että myös kuntoilu onnistuu eli yksi mysteeri ratkesi!

Vastaa

Your email address will not be published.

*

© 2018 Outdoor option

Theme by Anders NorenUp ↑