Voiko kiehtovampaa kirjan nimeä olla: Merikirja – Eli kuinka pyydystää jättihaita kumiveneestä isolla merellä neljänä vuodenaikana. Teos nousi lukulistani kärkeen pelkän nimen ja kannen perusteella. Huolimatta siitä, että minulla oli pieni ennakkoluulo otsikon kalastusviittausta kohtaan.

Merikirja (suom. Katriina Huttunen, Gummerus 2018) on tositarina merestä neljänä eri vuodenaikana. Kirjailija Morten Strøksnes ja hänen taiteilijaystävänsä, kalastajasuvun kasvatti Hugo saavat päähänsä pyydystää Lofoottien Länsivuonon jättimäisen saalistajan, jäähain, kumiveneellä.

Tuolla jossain syvyyksissä Mortenin takana uiskentelee maailman vanhin tunnettu selkärankainen, jäähai. Kuva Baard Henriksen

Morten ja Hugo lilluvat paatillaan Jäämeressä ja odottavat käykö saalis pyydykseen. Välillä myrskyt pakottavat heidät pysymään maissa ja puuhaamaan kaikkea tarpeellista ynnä tarpeetonta.

Miesten keskinäinen tarinointi ja nokittelu on viihdyttävää luettavaa. Samoin kuin ne hetket, jolloin sanoja ei tarvita.

Pidin erityisen paljon siitä, miten Strøksnes kuvaa meren olemusta. Se näyttäytyy alati muuttuvana, elävänä ja käsittämättömän isona. Kirja herätti monia hienoja oivalluksia, esimerkiksi siitä miten me maakravut elämme horisontaalisesti,  mutta valtamerissä elämä soljuu sujuvasti kaikilla tasoilla: lähellä pintaa tai kilometrien syvyyksissä.

Toinen oivallukseni syntyi tavasta, jolla kirjassa käsiteltiin meren voimaa. Vesi on ollut kautta aikojen tarpeellinen elementti ihmisille, mutta meri puolestaan ei ole koskaan tarvinnut meitä mihinkään.

”Syvä, suolainen, musta meri vyöryy meitä kohti kylmänä ja välinpitämättömänä, täysin vailla myötätuntoa. Ei innokkaana, vain omana itsenään. Tätä se tekee arkisin, se ei tarvitse meitä mihinkään, se ei välitä toiveistamme eikä peloistamme  – se ei vältä edes siitä, miten me sitä kuvailemme. Meren tumma paino on lyömätön voima.”

Viimeistään tässä vaiheessa tajusinkin, että huoleni kirjan nimen kalastusviittaukseen oli turha. Tässä teoksessa ei ole kyse kalojen tehokalastuksesta tai huvin vuoksi saalistamisesta. Kirja on kaunis ylistyslaulu merelle ja sen elämälle.

Merikirjaa lukiessa tuli välillä sellainen pyörryttävä olo, joka valtaa mielen kun tuijottaa tarpeeksi pitkään öistä tähtitaivasta. Näet ensin vain muutaman kirkkaimman taivaankappaleen, kunnes alat erottaa enemmän ja enemmän ja enemmän. Niin paljon, ettet enää tiedä mikä on merkityksellistä tässä maailmankaikkeudessa.

Kuulin myös päässäni Sir David Attenborough:n äänen. Etenkin niissä kohdissa, joissa kerrottiin merten syvyyksien ihmeellisyyksistä, kuten kaloista, jotka olisivat voineet olla toiselta planeetalta tai entisaikojen myyttisistä merihirviöistä.

Merikirjassa on tunnelmaltaan paljon yhteistä upean Sininen planeetta II -sarjan kanssa. Molemmat ovat kunnianosoitus valtamerille, jotka peittävät 70 prosenttia maapallon pinta-alasta. Siitä huolimatta ne edustavat ihmisille edelleen suurta tuntematonta.

”Avaruudessa on käynyt enemmän ihmisiä kuin merten syvyyksissä. Tunnemme paljon paremmin Kuun pinnan ja jopa Marsin kuivuneet järvet. Merenpohjan elämä sen sijaan on kuin unta, josta herääminen kestää kauan.”

Suosittelen lämpimästi Merikirjaa kaikille, jotka nauttivat meren äärettömyydestä ja näkevät aalloissa pelkän veden sijasta ikiaikaista voimaa.

Morten Strøksnes esiintyy Helsinki Lit -festivaalilla perjantaina 25.5. yhdessä Juha Hurmeen kanssa.

Kävimme viime kesänä mieheni kanssa Lofooteilla ja Merikirja herätti voimakkaan kaipuun palata sinne takaisin. Jutun matkastamme löydät täältä.

Outdoor option on myös Facebookissa

Lukuvuosi 2018

Tartuin Popsugarin haasteeseen, jossa lukupinoni valikoituu alla olevan listauksen perusteella. Tähän mennessä raksi on tullut seuraaviin kohtiin.

Kirjasarjan seuraava osa 
Eppu Nuotio & Pirkko Soininen, Sakset tyynyn alla

Kirja aikamatkailusta
David Mitchell, Luukellot

Kirja, joka sijoittuu merelle
Morten Strøksnes, Merikirja

Kirja, jonka nimessä on eläin
Linda Olsson, Kun mustarastas laulaa

Kirja, jonka olen lainannut tai saanut lahjaksi
Lucia Berlin, Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia

Kirja urheilusta
Joonas Laurila, Juoksijan järki