Löysin täydellisen lajin juoksun tueksi

Pyöräily on edustanut minulle vuosikymmenet pelkästään siirtymiä paikasta toiseen, kuten kotoa töihin ja takaisin. Minulla meni lähes 45 vuotta tajutakseni, että voisin tehdä pyörällä myös laadukasta treeniä. Tiedän, olen hölmö, mutta olen iloinen hölmö nyt kun tämä asia on minulle valjennut.

Kaivoin vanhan fillarini naftaliinista esille tänä kesänä, sillä jalkateräni rasitusvamman takia en ole päässyt juoksemaan yli kuukauteen. Kroppa kiljui kestävyysliikuntaa, joten pyöräily tuntui viimeiseltä vaihtoehdolta, kun kaikki muut keinot oli jo kokeiltu.

Aloitin ensin testaamalla tuntumaa lyhyellä kuuden kilometrin testilenkillä. Pysyin pystyssä ja huomasin, että sykkenihän vaikuttaisivat olevan juuri sopivalla tasolla peruskestävyyden kannalta.

Seuraavana päivänä matka kasvoi kuuteentoista kilometriin. Sitten mittarissa olikin jo 22 kilsan lenkki. Pidin lepopäivän ja kurvailin kesäillassa 26 kilometriä. Nälkä kasvoi syödessä ja kohta pyöräilin tyytyväisenä jo seuraavalle kymmenluvulle.

Tämähän on ihan tajuttoman kivaa!

Innostustani edesauttoi se, etten ollutkaan enää sidottu vanhoihin tuttuihin juoksureitteihini vaan saatoin laajentaa reviiriäni merkittävästi. Tunsin lapsenomaista löytämisen iloa uusista maisemista ja uudesta treenimuodosta.

Mieheni Mikko on hokenut minulle jo vuosia, että tarvitsisin kunnon pyörän ymmärtääkseni jotain pyöräilyn ilosta. Hän on verranut ikivanhaa pyörääni siihen, että juoksisin kaksi numeroa liian pienillä lenkkareilla.

Innostukseni syttyi muutaman treenilenkin jälkeen liekkeihin, joten uskoin viimeinkin Mikkoa ja päätin investoida minulle passeliin menopeliin.

Pyörän hankinta ei kuitenkaan ollut ihan niin suoraviivaista kuin luulin. En esimerkiksi tiennyt, että jalan sisäpituudella olisi jotain merkitystä asian kanssa. Kyllä oli, se määrittää pyörän rungon koon.

Surffailin Mikon opastuksella netissä ja teimme vertailevaa tutkimusta. Kyselin suosituksia myös pyöräileviltä ystäviltäni ja sain linkin Bianchin sivuille. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä.

Italialainen Edoardo Bianchi perusti polkupyöriä valmistavan yrityksensä Milanoon vuonna 1885. Liekö 21-vuotias Bianchi arvannut, että hänen innovaatioistaan rakentuu yksi maailman arvostetuimmista pyörämerkeistä ja hänen pienestä yrityksestään tulee alansa vanhin.

Teknisiä huippuominaisuuksia Biancheissa piisaa pilvin pimein, mutta minua sykähdytti yrityksen tarinassa ihan toinen juttu.  Bianchi on rekisteröinyt tavaramerkikseen juuri tietyn sävyisen turkoosin, joka tunnetaan Bianchin vihreänä tai Celestenä.

Internet tiesi kertoa minulle tiedonjyväsen värin historiasta. Bianchi valmisti polkupyörän Italian kuningattarelle ja Celeste oli sama väri kuin kuningattaren silmissä. Toisen tarinan mukaan kyseessä on Milanon taivaan sävy.

On myös kerrottu, että Bianchi sai Italian armeijalta toisen maailmansodan aikana runsaasti ylijäämämaalia ja Celeste olisi syntynyt näistä rääppeistä. Käytännönläheisin kertomus liittyy siihen, että sävy olisi syntynyt vahingossa kilpatallin toimesta juuri ennen Italian ympäriajoa.

Niin tai näin, Celeste oli mielestäni täydellinen väri.

Löysin tamperelaisen pyöräliikkeen valikoimista Bianchin cyclocrossin mallia Zurigo. Celesteä tuli mukaan juuri sopivasti logon reunoissa, satulalaukun vetoketjuissa ja juomapullossa.

Hyvin olennaisia asioita treenatessa!

Opin hankintaprosessin aikana myös sen, että cyclocrossit ovat maantiepyöristä kehitettyjä asfaltille sekä hiekkateille sopivia malleja.

Klikkailin tilauksen epäröimättä ja samalla hetkellä tuntui kuin balsamia olisi hivelty juoksemattomalle sielulleni. Perustelin kohtuullisen hintavaa investointia sillä, että olin tämän ansainnut surkuteltuani riittävän pitkään rasitusvammani parissa.

Uusi perheenjäseneni kotiutui kolmessa päivässä ja ajatukseni oli polkea se ensitöikseni Kampin Matkahuollosta 32 kilometrin matka kotiin.

En ole koskaan ajanut käyräsarvisella pyörällä ja asia jännitti etukäteen. Onneksi Mikko lupautui apumieheksi neitsytmatkalle ja opettelin kirjaimellisesti kädestä pitäen miten tällaista kapistusta oikein ajetaan.

Minua pelotti aluksi aivan p*rkleesti. Pyörä tutisi ja huojui allani, enkä luottanut lainkaan siihen, että saisin sen pysähtymään. Kämmeneni olivat yhtä isoa hikilammikkoa. Menin myös aivan lukkoon, kun piti pysähtyä risteyksessä ja lähteä ajamaan sen jälkeen jyrkähköön alamäkeen. Kanttini ei vain kestänyt, joten talutin Bianchini alas.

Kilometri kilometriltä aloin kuitenkin tottua ajoasentoon ja luottamaan siihen, että opin tämän homman kyllä. Uskalsin polkea nopeammalla kadenssilla ja vaihteiden käyttö tuli vähitellen paremmin tutuksi.

Puolivälin jälkeen rullailin alamäissä jo vauhdikkaammin. Bianchini tuntui allani huomattavasti vakaammalta ja luotettavammalta kuin vanha pyöräni. Ylämäissä puolestaan pystyin sotkemaan eteenpäin paljon kevyemmin kuin ikinä.

Rohkaistuin vähitellen myös kokeilemaan erilaisia ajoasentoja siirtelemällä käsiäni tangolla eri paikkoihin. Mahdollisuuksia oli useampia ja neitsytmatkani loppuvaiheessa tunsin siitä myös kiitollisuutta.

Kotona huomasin, että oikea ulkoreiteni, polveni ja vähän myös jalkateräni kipeytyivät. Syitä ei tarvinnut kaukaa hakea. Olin ehtinyt polkea kuluneen viikon aikana 125 kilometriä. Kroppani mahtoi olla aika ihmeissään, kun ei ole moista ennen kokenut.

Lisäksi uuden pyöräni satula ja ohjaustanko vaativat lisäsäätöjä. Oikeat korkeudet ja kulmat selviäisivät vain testailemalla. Puhumattakaan siitä, että aloittelevan pyöräilijän ajotyylini edellyttää vielä roppakaupalla hiomista.

Olen kuitenkin iloinen siitä, että löysin uuden liikuntalajin elämääni. Parasta tässä on se, että treenilenkit pyörällä rakentavat peruskestävyyttäni myös tulevia juoksujani silmälläpitäen.

Kaikki on niin uutta ja ihmeellistä, etten tahdo pysyä nahoissani. Tässä vaiheessa voinen myöntää, että ilman rasitusvammaani, olisi tämäkin ilo jäänyt kokematta!

Postauksen kuvista ja kärsivällisestä pyöräilyvalmennuksesta iso kiitos Mikolle <3

Matkani pyöräilyn pariin oli pitkä ja kuoppainen

Ensimmäinen reaktio rasitusvammaan: kieltäminen

Täsmäohjeet kuntoutukseen fysioterapeutilta

Pakko päästä juoksemaan

Toinen reaktio rasitusvammaan: hyväksyminen

Kolmas reaktio rasitusvammaan: toipuminen

Pyöräilyn kolme mysteeriä

1 Comment

  1. Kiva että löysit tiesi pyöräilyn pariin! Itseäni pyöräilyssä kiehtoo juuri tuo että lihasvoimin pääsee kauaskin. Ja onhan se tämmöiselle välilevyvaivaiselle kropalle lempeämpää treeniä kuin esim. juoksu.

Vastaa

Your email address will not be published.

*

© 2018 Outdoor option

Theme by Anders NorenUp ↑