Kirjani ilmestyy – tässä blogini lukijoille hyvä tarjous

Viimeinkin voin kertoa aiheesta enemmän kuin vain mainintana sivulauseessa. Olen kirjoittanut kirjan juoksemisesta! Teos on nimeltään Juoksijan sielu (Bazar) ja se ilmestyy 4.1.2018. Verkkokauppa Adlibriksellä on mukava ennakkotarjous blogini lukijoille. Ohjeet ja linkki löytyvät tämän postauksen lopusta. 

Ajatus Juoksijan sielusta kypsyi mielessäni vaivihkaa. Sanoin asiasta ensimmäisen kerran ääneen miehelleni joskus pari vuotta sitten. Halusin kirjoittaa ihan tavallisen harrastajan näkökulmasta miltä juoksu tuntuu ja mitä tapahtuu, kun laji vie huomaamatta mennessään.

”Aiemmin pakenin lenkkipoluilla elämääni, nyt etenen sitä kohti. Täyskäännös on tapahtunut harrastuksen syvenemisen ansiosta. Olen oppinut vähitellen luottamaan toisiin ihmisiin.”

Halusin jakaa kokemukseni siitä, miten juoksuharrastus on muuttanut elämääni muutaman vuoden aikana. Olen matkustanut tähän mennessä juoksun perässä jo neljälle eri mantereelle: Aasiaan, Afrikkaan, Pohjois-Amerikkaan sekä tietenkin Eurooppaan. Minä, joka aikaisemmin en reissannut juuri lainkaan!

Harrastus on myös laittanut elämäni rytmin uusiksi. Olen ollut aiemmin jossain määrin työnarkomaani, mutta juoksun kautta olen löytänyt tasapainoa työn ja vapaa-ajan välille.  Suhteeni lepoon ja ravintoon on matkan varrella kehittynyt: olen oppinut kuuntelemaan omaa kehoani.

”Juoksun hienous syntyy sen yksinkertaisuudesta. Minä juoksen, ja siinä on kaikki. Etenen vain juuri niin nopeasti tai hitaasti kuin on tarpeen. Näen ympäristön sellaisena kuin se juuri sillä hetkellä on. Aistin äänet ja tuoksut. Tunnen säätilan ihollani ja rasituksen lihaksissani. Kohtaan ajatukset ja tunteet puhtaina ja joko hyväksyn sisimpäni tai pyristelen sieltä kumpuavia asioita vastaan.”

Juoksijan sielussa etsin myös vastausta siihen, mikä tekee juoksusta niin suositun lajin kuin se tänä päivänä on.

Haastattelin kirjaani varten 21 eri alan asiantuntijaa, jotka kertoivat minulle paitsi juoksusta itsestään, mutta myös valmentamisesta, ihmiskehosta ja -mielestä, ravinnosta sekä juoksun elämyksellisyydestä.

Mukana ovat muun muassa kenialaisen juoksun kummisedäksikin kutsuttu Brother Colm O’Connell, juoksuvalmentaja Aki Nummela, ravitsemusterapeutti Anni Lehtonen, sosiologi Hanna Vehmas sekä evoluutiopsykologi Markus J. Rantala.

Näyttelijä Meri Nenonen nauhoittamassa Juoksijan sielun äänikirjaa. Kuva Silencio

Lähes puolentoista vuoden urakan jälkeen kirjani on siis viimein tulossa koviin kansiin, enkä tahdo pysyä nahoissani. Juoksijan sielu ilmestyy ihan pian.

Painetun kirjan lisäksi on tulossa myös e-kirja ja äänikirja, jonka lukee näyttelijä Meri Nenonen.

Tarjous blogini lukijoille

Juoksijan sielua on mahdollista ostaa 8.1.2018 saakka alennettuun hintaan 19.90 € (norm. 25.70 €) verkkokauppa Adlibriksestä tämän linkin kautta. 

4 Comments

  1. ”Olen myös ensimmäinen suomalainen nainen, joka pääsi World Marathon Majors -sarjan Six Star Finisher -listalle.”

    Eihän tuo vaadi muuta kuin paksua pinkkaa..

  2. Kiitos kivasta ja viihdyttävästi kirjoitetusta kirjasta! (Kuuntelin sen BookBeatin kautta)
    Oli tosi paljon asioita joihin samaistuin, vaikken juoksekaan. Tuntemukset ja ajatusmaailma on näyttäisi olevan samankaltaiset lajista riippumatta. Itse olen hurahtanut totaalisesti Crossfit-lajiin ja sen tarjoamiin haasteisiin.

    Mukavia lenkkejä ja ehjää kautta toivotellen! 🙂

    • Tarja

      7 tammikuun, 2018 at 15:58

      Kiitos paljon, Annu! Kiva kuulla, että myös äänikirja toimii. Hyviä ja energisiä treenejä sinulle

Vastaa

Your email address will not be published.

*

© 2024 Outdoor option

Theme by Anders NorenUp ↑