Kävely. Valloituksia, marsseja, ajattelua, melankoliaa, pakenemista sekä haaveilua. Itsensä ja ympäristön rajojen ylittämistä, matkustamista, pyhiinvaellusta tai raivon purkamista. Suhteen luomista mieleen, kehoon ja luontoon. Kun ihminen on kerran noussut pystyyn, hän ei pysy paikallaan.

Filosofian professori Frédéric Grosin teos Kävelyn filosofiaa tarjoaa ainakin 25 eri näkökulmaa kävelyyn. Vaikka kävely on ensimmäisiä merkittäviä taitoja ihmisen elämässä, siihen silti suhtautuu turhankin yliolkaisesti. Itsestään selvänä ja kerran opittuna. Kirjan luettua tuntuu kuin Gros olisi avannut ikkunaluukut ulos kevätaurinkoon. Herättänyt lempeästi talviunesta. Taidokas ja oivaltava kieli sekä kauniisti kuvattu kävelijän ja luonnon välinen suhde lämmittivät vaeltajasieluani kovasti.

Kävely on suhteen muodostamista itseensä ja ympäristöön. Kävelijä on vapaa käytäväjuoruista, päivän uutisista tai muusta jatkuvasta hälinästä. Vapaa titteleistä ja niskaan huohottavan elämänrytmin harhaluuloista. Hän on täysin läsnä ja pystyy aistimaan elämän monimuotoisuuden lähellään. Kävellessä pystyy luopumaan huolistaan, kuljeksimaan ympäriinsä ja ajattelemaan jotain muuta.

Kävellä, lähteä yksin matkaan, kiivetä vuorille tai kulkea metsien halki – kukkuloille ja sakeille lehvästöille emme ole keitään. Meillä ei ole enää roolia eikä asemaa, ei edes persoonallisuutta, vaan ruumis joka tuntee pikkukivien kärjet tiellä, korkean heinikon hyväilyn ja tuulen raikkauden. Kun kävelemme, maailmalla ei enää ole nykyhetkeä eikä tulevaisuutta. On vain aamujen ja iltojen kiertokulku, kokopäiväinen tehtävä: kävele.

Kävely on ollut kautta aikojen myös ajattelemista. Gros kuvaa merkittävien filosofien, kuten Friedrich Nietzsche, Immanuel Kant tai Jean-Jacques Rousseu, suhdetta jalkapatikkaan. Jälkimmäinen väitti, että hän saattoi kunnolla ajatella, kirjoittaa, luoda ja inspiroitua vain kävellessään – pelkkä työhuoneen näkeminen riitti aiheuttamaan pahoinvointia. Kant, joka tunnettiin säntillisten tapojensa ansiosta lempinimellä Königsbergin kello, käveli koska uskoi sen olevan terveydelleen hyväksi. Nietzsche puolestaan oli suuri ja väsymätön kävelijä, joka marssi pitkiä ja joskus jyrkkiäkin polkuja ja erakoitui samaa tahtia askeltensa kanssa.

Kävelystä puhuttaessa ei voi myöskään sivuuttaa sen roolia Intian ’isän’ Mahatma Gandhin elämässä. Hän käytännössä käveli koko ikänsä ja askeleidensa avulla toteutti väkivallatonta vastarinta. Kuten kevään 1930 suolamarssi, joka vastusti brittien asettamaa suolaveroa. Silloin lähes 60 000 ihmistä käveli yhdessä Gandhin kanssa 380 kilometrin matkan Sabarmati Ashramista Intian länsirannikolle.

Gandhille käveleminen tarkoitti kestävyyden hitaiden voimien suosimista. Kävely etäännyttää tehokkaasti näyttävästä toiminnasta, uroteoista ja saavutuksista. Sille riittää tuo nöyryys, joka miellytti Gandhia: se muistutti meitä painavuudestamme ja heikkoudestamme. Kävely on köyhän ihmisen teko. Mutta nöyryys ei ole sama kuin kurjuus. Se on rajallisuutemme tyyntä tunnustamista: emme tiedä kaikkea, emme pysty kaikkeen.

Lukuvuosi2016

Tammikuu
1/50 Jeff VanderMeer, Hävitys
2/50 Erik Bertrand Larssen, Paras

Helmikuu
3/50 Maaretta Tukiainen, Hyvän mielen taidot
4/50 Marie Kondo, KonMari
5/50 Karen Joy Fowler, Olimme ihan suunniltamme
6/50 Sami Minkkinen, Havaintoja parisuhteesta

Maaliskuu
7/50 Jean Echenoz, Pitkä juoksu
8/50 Frédéric Gros, Kävelyn filosofiaa