Juoksijan NiksiPirkka

Kokosin listan juoksijoille sopivista nikseistä, kuten milloin kannattaa käyttää uimalakkia tai milloin teipata terveysside otsalle. 

Muistatko NiksiPirkan? Sen vinkkipalstan, jossa pulmaan kuin pulmaan löytyy ratkaisu yleensä sukkahousujen avulla. No, innostuin kehittelemään samalla logiikalla juoksijoille sopivia niksejä. Saa testata, mutta mielellään kotioloissa ja omalla vastuulla.

Tuottaako aamulenkille lähtö tuskaa?
Nuku juoksuvaatteet päällä, aseta lenkkarit aamutohveleiden paikalle ja herätyskello eteiseen tai porraskäytävään. Ehdit päästä ovesta ulos ja liikkeelle ennen kuin tajuat mitä on tapahtunut.

Käytätkö puolisosi mielestä liikaa rahaa juoksuvarusteisiin?
Pidä treenikassia aina mukanasi heräteostosten varalta. Sinne saat näppärästi ylimääräisiltä katseilta piiloon yhtä sun toista tarpeellista hankintaa.

Hyökkäävätkö hirvikärpäset tai muut metsän pieneliöt kimppuusi poluilla?
Laita uimalakki päähän. Eivät hyökkää enää.

Hiostuuko otsasi liikaa juostessa?
Teippaa päähäsi terveysside imemään ylimääräistä kosteutta. Muista laittaa kangaspuoli ihoa vasten.

Harmittaako, kun pimeällä ei tahdo nähdä sykemittarin lukemia?
Tunge taskulamppu sukkahousujen kärkeen ja sido koko komeus käsivarteen kiinni. Näin valo osoittaa (ehkä) ranteeseesi ja pysyt koko ajan tietoisena mittarilukemista. Toinen vaihtoehto on painaa kellosta yleensä löytyvää valonappia.

Puetko lenkille aina liikaa vaatteita päällesi?
Ei hätää. Juokse hitaammin, niin ei tule niin kuuma. Sitä paitsi hidas juoksu on viisautta.

Kulkeutuuko lenkkareiden pohjissa kuraa kodin lattialle?
Laita suihkumyssyt tossujen päälle ennen juoksua. Ulko-ovella voit ottaa ne irti ja eteinen säilyy siistinä.

Artikkelin pääkuva lainassa Running Competitorilta

2 Comments

  1. Moi. Luin joskus muistaakseni sun vinkin oikeista vaatteista? Niin tai näin niin hankittuani kunnolliset tiukat juoksupökät on lenkillä käynti ollut mukavampaa. Mutta vielä suurempi vaikutus oli oikeanlaisilla lenkkareilla! Monta vuotta meni erilaisilla traktoreilla raskaasti raahustaen ja ihmettelin miksi joillakin oli kaapit täynnä ’erilaisia eri lenkkeihin’…Tämä vieläkin mysteeri, osaisitko avata miksi niitä kenkiä tarvitaan niin monenlaisia? (Mulle riittää nuo yhdet hyvät.)

    • Tarja

      18 tammikuun, 2018 at 05:24

      Kiitos viestistäsi, Anna. Onneksi nykyään juoksuvarusteet ovat hyviä ja tekevät treenistä huomattavasti miellyttävämpää. Kengät kannattaa myös hankkia, ellei sitten ole kallellaan paljasjalkajuoksuun, mikä on ihan oma tarinansa 🙂
      Kenkien määrä riippuu siitä miten paljon treenaa ja jos käy kisoissa, niin mikä on se oma matka. Esimerkiksi satasen sprinttereillä vaatimukset kisakengän suhteen ovat erilaiset kuin vaikka polku-ultraajilla tai maratoonareilla. Ainakin itselläni olen myös huomannut, että jalalle tekee hyvää treenata erilaisilla lenkkareilla.

Vastaa

Your email address will not be published.

*

© 2021 Outdoor option

Theme by Anders NorenUp ↑