Kirjainyhdistelmä DNS eli Did Not Start on juoksijan painajainen. Kyseessä on tilanne, jolloin juoksukisa jää välistä. Harmitus on suuri ja kohtaloaan tulee helposti voivoteltua pitkän aikaa. Toisaalta, aina on myös mahdollista vaihtaa näkökulmaa ja ottaa touhusta kaikki ilo irti.
Olen juossut elämäni aikana kymmenen maratonia, neljätoista puolimaratonia ja lukemattomia lyhyempiä kisoja. Kävipä kerran kuitenkin niin, että DNS iski myös omalle kohdalle.
Se sattui vuonna 2013, mutta muistan tapahtuneen kuin eilisen päivän.
Olin tunnelmoinut koko kuluneen talven elämäni ensimmäisen maratonin muistolla. Halusin kokea sen kaiken uudestaan, joten ilmoittauduin Tukholman maratonille, joka juostaisiin heti kesän kynnyksellä. Yllytin myös mukaani parhaat ystäväni sekä mieheni.
Kuinka ollakaan sain kisan kynnyksellä koko kesäksi ehdottoman juoksukiellon. Jalkateräni veneluu oli murtunut ja se tarkoitti vain ja ainoastaan lepoa. Juuri, kun olin innostunut lajista niin kovasti! Henkinen romahdus oli suuri ja koko universumi tuntui olevan minua vastaan.
Tukholman reissu toteutui onneksi vastoinkäymisestäni huolimatta. Meitä lähti viiden hengen seurue ja alkuperäinen suunnitelma oli, että kolme juoksee ja kaksi kannustaa. Lisäkseni myös mieheni piti juosta, mutta hän tuli kipeäksi, joten vaakakuppi kääntyikin kannustajien eduksi: neljä kannustaa ja yksi juoksee.
Seurueemme ainoa juoksukykyinen lepuuttaa kinttujaan ja voimistuu ennen tulevaa koitosta.
Tukholman maratonlaiva osoittautui melkoiseksi elämykseksi. Menomatkalla oli hiljaista kuin huopatossutehtaassa: yökerhossa liikkuivat ainoastaan muusikot ja huoltojoukot. Paluumatkalla oli suoranainen ihme, että paatti pysyi pinnalla juoksijoiden jytäkän juhlimisen ansiosta.
Kisa-aamuna en tätä tietenkään vielä tiennyt vaan katselin kateellisena, miten ystäväni valmistautui lähtöön. Siinä vaiheessa, kun saattelimme hänet juoksijoita kuljettavaan bussiin, en enää pystynyt pidättelemään pettymystäni.
Kiepsahdin tulevan maratoonarin kaulaan itkemään tappiotani siitä, etten päässyt hänen kanssaan juoksemaan. Oloni oli murheellisempi kuin pitkiin aikoihin.
Tukholman tunnelma, ystävien seura ja kisajuomat kuitenkin helpottivat oloani. Päätin, että jos en kerta voi juosta, niin otan kaiken ilon irti kannustamisesta.
Oikean kannustustunnelman löytymisessä auttaa asianmukainen varustus.
Kisakannustuksen merkityksen olen kokenut juoksijana, mutta olipa hienoa aistia se isossa tapahtumassa kannustajan näkökulmasta. Oli uskomatonta nähdä, mikä vaikutus huudoilla, taputuksilla ja ylävitosilla onkaan.
Osa juoksijoista jopa kaarsi radan toisesta reunasta paiskaamaan kättä, ihan vain hakeakseen voimaa. Katsekontakti, hymy ja tsemppihuudot paransivat maratoonareiden ryhtiä silmissä. Ilakointi tarttuu ja se on epidemia, jossa kaikki voittavat.
Siksi minua aina hämmästyttää, että Suomen juoksukisoissa kannustaminen on yleensä niin hillittyä tai sitä ei ole lainkaan. Iso osa yleisöstä seisoo kädet puuskassa radan varrella ja kyttää silmä kovana, milloin oma juoksija tai tuttu menee ohi. Vasta siinä vaiheessa voi reagoida. Miksi ihmeessä?
Aivan kuin kannustusenergia olisi joku rajattu luonnonvara ja se kuluu loppuun jos sitä tuhlaa tuntemattomiin.
Poikkeuksiakin on, onneksi.
Muutama vuosi sitten Helsinki City Runilla Kestävyyttä pintakaasulla 24/7 -foorumilta tutut Jonna ja Tuuli riehuivat reitin varrella. Heidät kuuli kaukaa, jopa korvissa pauhaavan musiikin läpi. Kannustuksesta saivat tasapuolisesti osansa kaikki juoksijat ja vaikka matka painoi jo jaloissa, ei voinut kuin pyyhältää nauraen energisten naisten ohi.
Kiitos vielä näin jälkikäteen! Toivottavasti tulevissa kisoissa kaltaisianne näkyy jo enemmän.
Outdoor option on myös Facebookissa
Juoksuaakkoseni
Miltä juoksu näyttää aakkosten näkökulmasta? Käyn läpi kirjaimet aasta ööhön ja kerron, mitä ajatuksia tai muistoja ne minussa herättävät.
A niin kuin Aamulenkit, Ateenan maraton ja Avausvedot
B niin kuin Brother Colm O’Connell
D niin kuin DNS
Vastaa