Ihminen pelkää sitä mitä ei ymmärrä tai tunne. Minä olen pelännyt karhuja aina, sillä satunnaiset uutisoinnit aiheesta keskittyvät lähinnä lietsomaan kauhua, sen sijaan että antaisivat käyttökelpoista tietoa kontioista. Niinpä paras lääke omaan kammoon on mennä katsomaan karhuja niiden luontaisessa elinympäristössä. 

Oiva paikka siedätyshoitoon on Martinselkosen eräkeskus, joka järjestää ilta- ja yöretkiä karhujen valtakuntaan.

”Saatamme nähdä jo kävelymatkalla muutaman karhun, mutta annan siinä tapauksessa toimintaohjeet erikseen”, tähdensi oppaamme Juhani.

Hän myös kielsi kaiken kuvaamisen mikäli kohtaisimme mesikämmenen lähietäisyydeltä. Kävelymatkaa autolta metsän poikki kojulle olisi nimittäin noin kuusisataa metriä.

Minua jännitti, koska samalla kertaa toivoin ja pelkäsin, että karhu olisi reitin varrella.

En tosin pystynyt kuvittelemaan, miten reagoisin jos tilanne todella tulisi eteen. Pyörtyisinkö, menisinkö kauhusta kankeaksi ja laskisin alleni vai olisinko täysin coolina ja saisin hyvän tarinan kerrottavaksi.

Martinselkonen sijaitsee Suomussalmella aivan rajavyöhykkeen tuntumassa ja on tunnettu runsaasta karhukannastaan. Alueella majailee peräti viitisenkymmentä mesikämmentä, mutta lopulta kävelymatkamme ainoat havainnot olivat mustikkaiset jätökset polulla.

Neuvonpitoa sukulaisten kesken

Martinselkosen iltaretki pitää sisällään lyhyiden matkojen lisäksi noin kuuden tunnin tarkkailun karhukojulla. Se on käytännössä kymmenpaikkainen lautamökki suon laidalla, jossa jokaiselle osallistujalle on oma katselu- ja kuvausaukko. Illan aikana saamme kahvia, teetä ja sämpylät. Myös omat eväät ovat sallittuja, kunhan niitä ei ala syöttämään karhuille.

”Tällä iltakojulla on viimeisen kymmenen vuoden aikana ollut yksi ainoa karhuton retki”, Juhani toteaa ja käy levittämässä mökin edustalle koiran raksuja houkuttimeksi.

Meidän tehtävämme on siis kojuun pääsyn jälkeen vain istua ja odottaa kunnioittaisivatko metsän kuninkaat ihmisiä läsnäolollaan.

Kesähelteellä irtokarva lähtee parhaiten hieromalla selkää maahan tai puunrunkoon

Odottavan aika ei ollut tänä iltana pitkä. Ehdimme kuluttaa vain noin puoli tuntia, kun korkeasta heinikosta pilkistivät pyöreät korvat. Karhuemo se sieltä tallusteli aterioimaan kahden pentunsa kanssa.

Mamman kylki on turvallisin paikka maailmassa

Karhukojujen konsepti on kerrassaan mainio, vähän kuin käänteinen eläintarha. Ihmiset pysyvät sisällä ja eläimet puuhastelevat vapaasti ympärillä. Yhteisestä sopimuksesta kumpikaan ei häiritse toisiaan.

Tämä kaveri touhusi koko ajan jotain omiaan. Jos ei kiusannut sisaruksiaan, niin rellotti maassa selällään ja rapsutti käpälällä mahaansa.

Parhaimmillaan edessämme olevalla aukiolla tassutteli samaan aikaan kahdeksan karhua. Pari emoa pentuineen, muutama yksittäinen naaras sekä yksi uros.

Olin jo ehtinyt tottua niiden läsnäoloon siinä määrin, että tungin jatkuvasti päätäni ulos katseluaukosta nähdäkseni paremmin. Sain myös pidätellä itseäni, etten olisi ruvennut lepertelemään karhuille samaan tapaan kuin lemmikkieläimille leperrellään.

Opin illan aikana karhuista yhtä sun toista. Urokset ja naaraat erottaa koon lisäksi myös kallonmuodosta. Naarailla kuono on pidempi ja peräpää leveämpi. Uroskarhut taas näyttävät enemmän niin sanotusti perinteisiltä nallekarhuilta ja saattavat kasvaa jopa kolmesataakiloisiksi.

Naarailla on viivästynyt sikiönkehitys ja keväällä hedelmöittyneet munasolut kiinnittyvät kohdunseinämään vasta syksyllä. Pennut syntyvät siis vasta keväällä pesään ja niillä voi olla eri isät.

Karhunpennut kulkevat emonsa mukana parikin vuotta ja naaras suojelee jälkikasvuaan raivoisasti. Pahin vihollinen on yllättäen uroskarhu, joka voi jopa tappaa pikkuiset. Uros haluaa sillä konstilla saada naaraan kiimaan tai sitten se ei siedä toisten pentuja omalla reviirillään.

Suomen kansalliseläin on ollut aina pelätty, mutta myös pyhä ja arvostettu

Martinselkosen karhukanta ei pettänyt tänäkään iltana, sillä näimme muutamassa tunnissa yli parikymmentä eri yksilöä. Monella niistä oli oppaiden antamia lempinimiä, kuten Laikku, Tuuli tai Gandalf.

Tosin kävi ilmi, että oppaat olivat nimenneet samoja nalleja vähän oman mielensä mukaan. Se ei liene vaarallista, sillä karhulle tunnetaan kielessämme muutenkin yli parisataa eri nimitystä, kuten mönninkäinen, ohto tai kontio. Tämä johtuu siitä, että vanhan tarun mukaan karhua ei saanut kutsua omalla nimellään tai muuten se tulee ja vie.

Karhukopla sai havainnon

Karhujen tarkkailu oli kiehtovaa puuhaa. Etenkin kun malttoi laskea kameran hetkeksi käsistään ja vain keskittyä aistimaan niitä lähietäisyydeltä.

Karhut söivät suu auki ja huvittavalla tavalla suorastaan maiskuttivat antimia. Ne myös suojasivat ateriansa etukäpälillään kuin luuta kaluava koira.

Havaitsin myös, että minulla oli ollut ainakin kaksi virheellistä käsitystä mesikämmenistä: ne eivät levitä ympärilleen raadon hajua, eivätkä myöskään rymistele äänekkäästi metsässä.

Ottaen huomioon, miten isokokoisia eläimiä on kyseessä, niin karhujen askelluksesta ei tosiaan kuulu risaustakaan. Elleivät ne jostain syystä pistä juoksuksi.

Tekisi mieli rapsuttaa pörröistä turkkia niskasta

Otsojen käyttäytymisessä oli itse asiassa paljon samaa kuin koirilla. Oppaamme mukaan karhuja pystyisi periaatteessa kouluttamaan jos sen tekisi pennusta lähtien. Tosin lisätietoja hän kannusti kysymään Suomen tunnetuimmalta karhumieheltä Sulo Karjalaiselta.

Karhunpennut leikkivät juuri niin suloisesti kuin vain voi eläinvauvojen kuvitella leikkivän. Ne painivat yhdessä kasassa, ajoivat toisiaan takaa tai kurittivat oksantynkää sen sijaan, että olisivat emonsa lailla keskittyneet aterioimaan.

Ottaa voimille tämä temppuilu

Ilta karhukojulla teki tehtävänsä. Pelkoni katosi kuin tuhka tuuleen ja paluumatkalla oikein toivoin näkeväni pitkospuilla vilauksen edes yhdestä nallesta. Se oli turha toive, sillä mökin ulko-ovella jo pelkkä normaali puhe sai lähistölle saapuneen ison uroskarhun lähtemään tanner tömisten lippahivoon.

En minä nyt ihan niin pelottava sitten ollutkaan

Kysyin oppaaltamme Juhanilta kävelymatkan aikaisesta kuvaamiskiellosta vielä erikseen, koska se jäi tullessa vaivaamaan. Luulin että karhut jotenkin säikkyvät kameroita ja herkeävät sen takia aggressiiviseksi.

Asian laita ei kuitenkaan ollut ihan niin. ”Jos ihmiset keskittyvät kuvaamiseen, niin he eivät kuuntele toimintaohjeita. Karhun kohtaaminen luonnossa on kuitenkin jännittävä tilanne. Siinä täytyy pysyä rauhallisena ja keskittyä siihen mitä tekee tai on tekemättä.”

Karhu on arka eläin, mutta siitä huolimatta metsän kuningas. Se on syytä muistaa jos joskus käy niin onnekkaasti, että sattuu kontion kanssa kasvotusten.