Jos ajattelet juoksua ja A-kirjainta, niin mitä tulee ensimmäisenä mieleen? Assosiaationi kuljettivat minut Keniaan, Kreikkaan sekä läheiselle pururadalle, jossa eräs harjoitusmuoto vertautui mielessäni ilmavaivoihin.

Juoksuaakkoseni-sarjan avaa itseoikeutetusti Aa niin kuin…

Aamulenkit

Minulla oli pitkään päähänpinttymä siitä, että ennen juoksua pitää aina syödä, että jaksaa. Yritin välillä lähteä aamulenkille, mutta stressasin mitä pistän suuhuni, montako kuppia voin juoda kahvia ja missä vaiheessa vatsa toimii. Sitten pitikin jo lähteä töihin. Aamulenkit edustivat minulle lähinnä menetettyjä mahdollisuuksia.

Vasta Keniassa opin, että sitähän voi ihminen juosta ihan vaan vesilasillisen voimin ja vaikka miten monta kilometriä. Meillä oli herätys joka aamu 5.50 ja kaksikymmentä minuuttia myöhemmin olimme jo liikkeellä. Hyvin jaksoi ja jösses, miten hyvältä aamiainen maistui, kun oli painellut mäkisiä teitä monta kilometriä.

Aamulenkeillä elämä huumaa!

Aamulenkit ovat minulle nykyisin puhdas ja herkistävä kokemus. Ympäristö herää, luonnon tuoksut ovat huumaavat ja parhaimmassa tapauksessa näkee myös huikaisevan kauniita auringonnousuja.

Ateenan maraton

Tapahtuma oli kymmenes kuningasmatkani ja tervehdyttävä sellainen Chicagon pohjakosketuksen jälkeen.

Legendaarinen reitti kulkee Marathonin kylästä Ateenan keskustaan Panathaikon stadionille. Tarinoiden mukaan antiikin kreikkalainen sanansaattaja Feidippides kiiruhti samaa reittiä noin 490 eaa., kun hän toimitti Ateenaan uutista persialaisten nujertumisesta (ja tuupertui sen jälkeen kuolleena maahan).

Varmempi tieto on, että reittiä on juostu ensimmäisissä nykyaikaisissa olympialaisissa vuonna 1896.

Ateenan maratonilla ylämäet olivat pitkiä ja hitaita, kuumuus tukalaa, eikä kannustajia ollut kuin vasta lähempänä kaupungin keskustaa. Ateena itsessään ei tehnyt minuun mitään järisyttävää vaikutusta. Huolimatta sen merkityksestä länsimaisen sivistyksen ja kulttuurin kehtona.

Terkkuja kotiin, sain mitalin!

Kokemus oli puitteista huolimatta tervehdyttävä. Sain pitkästä aikaa juosta henkisesti ja fyysisesti ehjän maratonin. Nautin matkasta, elämyksestä ja osasin mitoittaa voimavarani oikein. Tunsin silkkaa voitonriemua maalisuoralla, kun juoksin ikivanhan stadionin syleilyyn. Sain seuraavana päivänä kyyneleet silmiini Akropoliin kukkulalla Niken temppelin äärellä. Olin osa pitkää ja vuolasta historian virtaa.

Avausvedot

Kyseessä ovat siis ennen kovempaa treeniä tehtävät muutaman kymmenen metrin vedot, mitä toistetaan 3-6 kertaa. Ne herättelevät kehoa ja virittelevät lihaksia tulevaan koitokseen. Ovat siis kaikin puolin tarpeellisia.

Paitsi että. Tunnen itseni usein vähän hölmöksi avausvedoissa. Tämä johtuu siitä, että yleensä aina samalle reitille ilmaantuu joku kävelijä, koiranulkoiluttaja tai muu satunnainen palloilija.

M.O.T.

No ei toisissa ihmisissä sinällään mitään, mutta jostain syystä onnistun päättämään avausvetoni aina tämän tuntemattoman henkilön välittömään läheisyyteen. Pysähdyn hengitys vinkuen ja hölköttelen muina naisina takaisinpäin. Kohta taas sama juttu. Ja taas. Ja vielä kerran.

Hetki on kiusallinen ja molemmat osapuolet koittavat olla kuin mitään ei olisi tapahtunut. Vähän sama juttu kuin jos joku pieraisee seurassa. Kaikki kuulevat ja pahimmassa tapauksessa haistavat, mutta kukaan ei kehtaa sanoa mitään.

Juoksuaakkoseni

Käyn läpi aakkoset aasta ööhön yksitellen ja kerron, mitä ajatuksia kukin mielessäni herättää.  Game is on, uusi kirjain joka viikko!

Jutun pääkuvassa olemme muuten Keniassa ensimmäisen aamulenkkimme jälkihöyryissä. Oranssipaitainen kaveri on kirjailija ja toimittaja Adharanand Finn, jonka teoksen Running With The Kenyans inspiroimana päädyin Iteniin. Juttua kirjasta löytyy täältä.